Sipoonkorpi - Sibbo storskog – itäinen vihreä keuhkomme

Yhtäkkiä monilla lehtien palstoilla on kuvauksia ja keskustelua ns. Sipoonkorven tulevaisuudesta. Ja keskustelu vaikuttaa aika kiivaalta. Samana päivänä tätä juttua kirjoittaessani moni kollega valmistautuu keskusteluun aiheesta eduskunnan epävirallisen ympäristökerhon aloitteesta. On hyvä, että aiheesta keskustellaan vihdoin myös Helsingissä ja toivon, että keskustelu voisi olla enemmän kuin keskustelua kansallispuiston puolesta tai vastaan.

Mielenkiintoista on, että samasta alueesta käytetään erilaista nimikettä suomeksi ja ruotsiksi: Sipoonkorpi – Sibbo Storskog. Mielleyhtymä on aika erilainen eri kielellä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään erämaasta, mutta erittäin arvokkaasta alueesta.

Kun keskustellaan ns. Sipoonkorven alueista, keskiössä ovat toisaalta meren tuntumassa olevat tärkeät luontomuodot, jotka ovat erityisen tärkeitä linnustolle ja toisaalta metsäiset alueet muun muassa moottoritien pohjoispuolella. On tärkeätä, että näiden välille syntyy myös kulkuyhteys.

Ensimmäisen kerran sain kosketuksen alueisiin jo 1980-luvulla, kun puolustusvoimilla oli aikeita perustaa Pohjois-Sipooseen varastoja ja olin puolustusministerin poliittisena sihteerinä (onneksi käytettiin silloin titteliä joka kertoi toimesta jotain). Silloin oivalsin, että meillä on näin lähellä Helsinkiä todella mielenkiintoisia metsäalueita, joita on vapaaehtoisesti säästetty ja hoidettu hellävaraisesti monta vuosikymmentä. Siellä on tärkeitä luonnonarvoja.

Seuraavan kerran törmäsin nyt ajankohtaisina oleviin alueisiin, kun Vuosaaren satamasta oli tehty vetoomus Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan sillä perusteella, että satamahanke tulisi loukkaamaan päätettyjä Natura-kohteita ja että satamaan liittyneet selvitykset eivät olleet huomioineet näitä arvoja riittävästi. Vetoomukset olivat sen verran täsmällisiä ja aihe herätti kollegojen piirissä mielenkiintoa, että meitä oli pieni ryhmä paikan päällä tutustumassa asiaan. (Samasta aiheesta oli valitettu hallinto- oikeuksiin ja myös EU-komissioon).

Kuten tiedämme, myöskään vetoomus Euroopan parlamenttiin ei kumonnut satamapäätöstä, mutta Natura ja luonnonsuojelulliset seikat vaikuttivat moniin ratkaisuihin sataman yhteydessä, muun muassa junayhteyden kulkemiseen osittain tunnelissa.

Mutta nyt asia on uudestaan esillä, kun Helsinki, Sipoo ja Vantaa suunnittelevat yhdessä muun muassa niitä alueita, jotka Helsinki sai Sipoolta

kuuluisan päätöksen jälkeen. Ajankohtainen on myös Uudenmaan luontokeskuksen – jonka nimi vuodenvaihteen jälkeen on muuttunut – esitys erään alueen suojelemisesta Karhusaaren ja Kallvikin välissä.

Tässä yhteydessä on ilmennyt, että esiintyy ajatuksia kumota joitakin Natura-aluepäätöksiä, joiden koetaan haittaavan suunnittelua Helsinkiin liitetyillä alueilla. Joissakin ryhmissä hämmästellään nyt suuresti, että liitetyllä alueella on tällaisia rajoituksia. Tällainen hämmästely mielestäni osoittaa taas poliittisen keskustelun huonoimpia piirteitä. Liitoksen vastustajat viittasivat kyllä siihen, että alueella on tällaisia rajoituksia, mutta vastustajien argumentteja ei silloin kyllä kuunneltu.

Jos saisin, haluaisin kokemuksen äänellä sanoa: on äärimmäisen vaikeata perua Natura-varaus. Siihen vierähtäisi todellakin taas vuosia ja tulos on erittäin epävarma. Mutta ennen kaikkea Natura-varaukset edustavat todella tärkeitä luonnonarvoja, joita meidän tulee kunnioittaa.

Pari viikkoa sitten julkistettiin Metsähallituksen selvitys, jossa esitetään että perustettaisiin varsinainen kansallispuisto alueelle. Selvityksen johdosta käyty julkinen keskustelu on valitettavasti vahvasti juupas-eipäs keskustelua, vaikka olisi olemassa kolmaskin tie. On selvää, että kansallispuiston perustaminen alueella, jossa valtiolla ei ole suuremmassa määrin maita, tulisi olemaan kallista. Mutta kolmas tie, jota on tutkittava, olisi määritellä alueet luonnonsuojelualueiksi tekemättä niistä kansallispuistoa.

Tätä kolmatta tietä ei voida sulkea pois, koska vapaaehtoiseen suojeluun on alueella halukkuutta. Kun nyt annetaan lausuntoja Metsähallituksen esityksestä, on tarkasteltava saavutetaanko yhtä hyvä suojelun taso osittain myös vapaaehtoisella suojelulla. Ehkä puiston rungon voisi muodostaa valtion ja kunnan alueet, ja siihen voisi myös liittää vapaaehtoisesti suojeltuja alueita Ja saavutammeko myös toisen tavoitteen, että myös idässä olisi Nuuksion kaltainen erämaa, jonne kaupunkilaiset pääsevät kulkemaan luonnon ehdoilla.

Helsingin seutu tarvitsee selkeästi ”vihreät henkselit” myös kaupunkiseudun itäpuolella. Tällaiset henkselit ovat ulottuvillamme Sipoonkorvessa – i Sibbo Storskog. Nyt ei saa tehdä ratkaisuja, jotka estäisivät tämän tavoitteen.

PS. lähiaikoina tulee kaupunginvaltuustoon mielenkiintoinen Katajanokan uutta hotellia koskeva ratkaisu. Kyseessä on erittäin tärkeä suunnitteluasia – se koskettaa kuitenkin Itämeren tyttären ”käyntikorttia” hyvin syvästi. Tässä yhteydessä otan riskin, että minua kutsutaan vanhoilliseksi, kun toivon

malttia ja vaihtoehtoja. Maisemakokonaisuus on maamme kauneimpia ja kuuluisimpia, joten on sääli, ettei paikasta ole järjestetty kilpailua, vaan tarkastelemme vain yhtä vaihtoehtoa. Jo tämä seikka on syy palauttaa asia uuteen valmisteluun.

Töölöläinen 25.02.2010