Tätä ei voi kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi?

Tämän lukuvuoden aikana olen melkein viikoittain törmännyt faktaan ja ihmisiin, jotka ilmaisevat miten huonosti moni henkisesti voi maassamme. Erityisesti nuoret voivat pahoin. Yliopistoissa tarvitaan enemmän resursseja terveydenhoitoon, koska masennus on niin yleistä. Maarianhaminan yläasteilla noin 20 % nuorista potee masennusta ja väsymystä. Suomen Lääkäriseuran ns. konsensuskokous tämän vuoden helmikuussa tuotti uutta kattavaa ja masentavaa tietoa henkisestä pahoinvoinnista ja nyt viimeksi Pekka Himanen valottaa asiaa kirjassaan Kukoistuksen käsikirjoitus.

Pekka Himanen toteaa kirjassaan, että mielenterveyssyistä jo yli 3 % työikäisestä väestöstä on työkyvyttömyyseläkkeellä ja 25 % kaikista sairauspäivärahamenoista johtuu mielenterveyssyistä. Himanen jopa väittää, että menetämme neljänneksen talouden potentiaalista psyykkisestä pahoinvoinnista johtuen.

Lääkäriseuran konsensuskokous totesi muun muassa, että noin 24 % 19-34 vuotiaista naisista ja noin 11 % saman ikäisistä miehistä kokee masennusta. Edelleen itsemurhaluvut ovat korkeita, ja tyttöjen osalta meillä on eniten itsemurhia OECD-maiden keskuudessa. Murrosiästä lähtien tytöt ovat sairaampia, mutta toisaalta pojat kokevat enemmän yksinäisyyttä. Tuttua on tyttöjen sairastuminen syömishäiriöihin ja se, että he kokevat enemmän ulkonäköpaineita.

Tätä listaa voisi jatkaa, mutta joku voisi myös kysyä: miten tilanne poikkeaa sata vuotta sitten vallinneesta tilanteesta, jolloin naisilla oli usein hysteria (esim. Albert Edelfeltin vaimo) – diagnoosi, jota emme tunne tänä päivänä.

En tietenkään siihen osaa vastata, mutta yhteistä näille voi olla, että naisia pakotetaan tiettyyn muottiin. Tytöt tuntevat, että heiltä vaaditaan paljon ja mainitut ulkoiset paineet ovat kovia. Lasten ei myöskään sallita olla lapsia ja media on väärällään vääriä ”ihanteita”.

Mutta ei sovi myöskään vähätellä kiusaamisen yleisyyttä. Kiusaaminen, lähimmäisen pahoinpitely, vihan lietsonta, ulkomaalaisviha – ne ovat myös sukua keskenään.

Vähän kärjistäen voisi myöskin todeta, että tytöt pyrkivät pärjäämään kaikilla aloilla ja pärjäävät poikia paremmin kouluissa, kun taas poikien joukosta löytyy enemmän koulupudokkaita.

Olen Himasen kanssa samaa mieltä, että tarvitaan laajaa muutosta. Nyt pieni

terapian lisääminen ei auta, vaan ongelmia on estettävä ja pulmiin puututtava ajoissa.

Monta kertaa yhteiskunnassa on peräänkuulutettu arvokeskustelua – lähinnä silloin kun laaditaan ns. säästölistoja. Tällainen arvokeskustelu ei ole toiminut, koska usein eri ihmisryhmien tarpeet asetetaan vastakkain. Mutta todellinen keskustelu, jossa me kaikki teoissa ja sanoissa osoitamme, että kaikkien panos yhteiskunnassa on yhtä tärkeä, ja jossa emme pelkästään ihannoi taloudellisia lukuja – tällaiseen muutokseen tarvitaan johtajuutta ja keskustelua. Muuten yhteiskuntamme sairastuu.

Tähän kuuluu, että jotkut nuoret tarvitsevat enemmän tarkoitusta elämäänsä ja monet paljon enemmän yhteisöllisyyttä. Lääkärit suosittelivat pienempiä ryhmäkokoja ja ryhmien pysyvyyttä, jotka palvelisivat erityisesti poikien opiskelua.

Muutosta tarvitaan. Muuten on pakko puhua pahoinvointi- eikä hyvinvointiyhteiskunnasta.

Töölöläinen 12.03.2010