Helsinki, Tukholma ja Malmö

Viime viikon alku oli täynnä kaupunkiaiheisia asioita. Kävin Tukholman seudun Solnan kaupungissa, Malmössä Rosengårdin kuuluisassa kaupunginosassa ja palattuani Helsinkiin metropolikeskustelu on ollut ajankohtaista.

Kaikella kunnioituksella, ehkä päällimmäisenä nyt on mielessäni, että täällä Suomessa keskustelemme kaikesta huolimatta aivan liian paljon hallinnollisista rajoista. Sisällöstä voisi keskustella enemmän.

Ruotsin vierailujeni aiheina oli eri kuntien tavat muun muassa kotouttaa maahanmuuttajia, mutta myös miten tehdään muuta työtä asumisympäristön kunnostamiseksi ja asukkaiden työllistämiseksi.

Sain monta uutta ajatusta – jag fick många nya tänk - kuten nykyruotsiksi ilmeisesti sanotaan. Absolut – toistettiin myös – tavallisen jaa:n tilalla.

Mutta ensin sananen Solnasta. Noin 65 000 asukasta ja yksi monista kaupungeista Suur- Tukholman alueella. Eli ei sielläkään pääkaupunkiseutu ole vain yksi kunta, mutta maakäräjät huolehtivat sairaanhoidosta ja liikenteestä. Solna on tällä hetkellä erittäin ylpeä yhdestä linnastaan – Haga Slottista, joka on siis tässä kaupungissa ja jonne HKH Victoria ja Daniel asettuvat. Haga slott sijaitsee erittäin kauniissa samannimisessä puistossa, joka on todellinen keidas. Sen lisäksi kaupunkiin rakennetaan valtava jalkapalloareena, joka voi saada katon päälleen.

Tässä keskikokoisessa Solnan kaupungissa on maan alin veroäyri, mutta se on myös viiden vuoden ajan ollut yritysystävällisin kunta Ruotsissa. Mutta se mikä teki vaikutuksen meihin vierailijoihin, oli tapa tehdä työllistämispolitiikkaa. Kunta pyrkii määrätietoisesti työllistämään asukkaitaan, ja jopa tänä vuonna toimeentulomenot ovat vähentyneet. Pidetään jatkuvasti yhteyttä työnantajiin ja etsitään kaikille harjoittelupaikka oikeilla työpaikoilla. Yritykset tuntevat myös vastuunsa maahanmuuttajista. Hyvin nopeasti maahantulonsa jälkeen myös pakolaisilla on työtä tai opiskelupaikka. Ei passivoivia kursseja!

Kunnassa olivat hyvin pystyneet laskemaan, että jokainen työllistetty vähentää kuntien toimeentulomenoja. Ei mitään tiukkaa ajattelua – tämä ei ole tehtävämme, vaan kaupunki toimii kokonaisedun nimissä!

Malmön Rosengård puolestaan on varmaan monelle käsitteenä tuttu paikasta, josta sanotaan että on levotonta ja asumisolosuhteet kehnot. Miksi tänne on syntynyt ongelmalähiö, on kysytty monta kertaa. Kuten Ranskassa ja muualla Ruotsissa asumispolitiikalla on suuri osuus. Rakennettiin nopeasti lähiö ns. miljonprogrammetin kautta 1970-luvulla, eikä lähiössä ollut juuri muuta toimintaa. Oli paljon vuokra-asuntotaloja, joita sijoittajat omistivat, eivätkä ne satsanneet taloihin, joten ränsistymistä on siksi tapahtunut. Mutta mikään ghetto kaupunginosa ei ollut. Oli myös hyvin paljon vihreyttä.Uudistamisen lähtökohtana oli mielenkiintoinen oivallus, että lähtökohtana pitää olla urbaani akupunktio: elävöitetään nukkumalähiö sellaisissa paikoissa, että uusi toiminta säteilee koko yhteisöön. Juuri sen mukaisesti oli rakennettu ns. ”bokaler” - bostäder ja affärs – lokaler. Kaupanpitäjä asui uuden kauppansa takana, ja perheet olivat saaneet uusia yrittämismahdollisuuksia. Ja asukkaille tuotiin palveluja. Tärkeä opetus oli, että kaupunginosa ei uudistu pelkillä sosiaalisilla ohjelmilla. Fyysinen ympäristö on tärkeä, jotta itsetunto nousisi ja välittäminen lisääntyisi.

Rosengårdissa pelastustoimella oli käynnissä kampanja, jossa he kävivät jokaisessa kodissa. Nämä käynnit ja esimerkiksi ”stadsdelsvärdar” olivat myötävaikuttaneet siihen, että palot olivat vähentyneet 60 prosenttia. Ja murto-osa nuorista ovat niitä, jotka rettelöivät. Mutta rehellisyyden nimissä kehityssuunta on oikea ja toivottavasti suunta jatkuu. Keskiössä sielläkin on kuitenkin oikea työllistyminen.

Kaiken kaikkiaan tutustuin siis toimintaan – eivätkä isäntäni olleet lainkaan innostuneita keskustelemaan hallintomalleista! Kuten Göran Persson on todennut, kukaan ei järjestä mielenosoituksia aluehallinnon puolesta! Tärkeämpää on, mitä tehdään niillä verovaroilla, joita on uskottu yhteiskunnan käyttöön.

Nyt meillä Helsingin seudulla on päätettävä, mitä haluamme tehdä yhdessä. Kuten Tukholman esimerkki osoitti, pieni kilpailu naapureiden kanssa lisää hallinnon ketteryyttä. Sanonta on kulunut, mutta siitä huolimatta tosi. Meidän on mietittävä, mitä voisimme tehdä toisin, että kokonaisetu lisääntyisi – eikä niin, että kustannukset siirtyvät tai koituvat naapurijärjestön vahingoksi.

Töölöläinen 2.6.2010