Matkustamisen sietämätön raskaus, Töölöläinen 25.11.2012

Risteilymatkustaminen  voittaa alaa kaikkialla maailmassa – Costa Concordian onnettomuudesta  huolimatta. Johtuuko kasvu ns Lännen väestön ikääntymisestä tai  lentomatkustamisen vaikeutumisesta – sitä en väitä edes tietäväni.

Mutta kyllä lentäminen joskus  on rasittavaa. Tänä vuonna olen joutunut tehotarkastukseen sekä Dublinin  lentokentällä että Lontoon Heathrowissa. Viimeksi mainitulla kentällä syy oli
hallituksen uusi määräys siitä, että joka viidennen matkustajan kaikki tavarat  on pengottava käsin. Eli ihan vaan laskennallisesti, ilman mitään erityisiä  syitä, näin tarkastajaparat väittivät. Jonojen synty ei todellakaan ollut  heidän syytään. Määräys mikä määräys. Siellä sitten käsimatkalaukun kaikki  tavarat leviteltiin kaiken kansan nähtäväksi. Mistään yksilönsuojasta ei kyllä  ollut kyse.

Dublinissa sama tavaroiden levitys, niin että melkein punastuin. Mutta tässä yhteydessä selvisi syy. Minulla oli hammasharja, joka oli hopeanvärinen läpinäkyvän kahvan alla, ja läpivalaisussa se näytti veitseltä. Eli hyvät hammasharjojen valmistajat, huolehtikaa siitä ettei teidän luomuksenne näytä veitseltä. Ja kaikille matkustajille, parasta on kuitenkin aina olla mukana se pieni likapyykkipussi, jotta ainakin likaiset pikkuhousut ja vastaavat pysyvät vähän poissa ihmisten näkyviltä!

Tähän verrattuna junamatkustaminen ja mainitut risteilyt ovat todella mukavia monessa mielessä. On ilahduttavaa miten korkealaatuisia junia meillä on nykyään, ja miten pitkälle pääsee alle 4 tunnissa. Kun junamatka on n 3 tuntia ei ole mitään syytä lentää eikä myöskään subventoida lentoliikennettä! Vaikka aina silloin tällöin tukea vaadiaan ja annetaan myös näissä tilanteissa.

Matkustusmuotona risteilyt siis kasvavat – myös  Itämerellä – asia jonka ylipormestari Pajunen ansiokkaasti nosti esille kun kaupunginvaltuusto kokoontui tämän kauden viimeiseen strategiaseminaariin. Mutta huolestuttaa kyllä, että lähinaapurimme Pietari ja Tallinna ovat ohittaneet tai ovat ohittamassa meidät mitä tulee alusvierailujen määrään. Hintakilpailu on kovaa,
mutta on muitakin tekijöitä mihin meidän tulisi kiinnittää huomiomme. Ei siis pelkästään riitä, että satama- ja väylämaksumme ovat kohtuullisia. Paketti jota tarjoamme pitää olla herkullinen ja helposti lähestyttävä.

Silloin on syytä kuunnella Helsingin asiantuntevia turistioppaita, jotka tutustuttavat sadoittain tulijoita kaupunkiimme. Jotkut oppaat kysyvät aivan syystä mietitäänkö  liikennesuunnitelmia tehtäessä
miten turistibussit pääsevät kulkemaan ja mitkä ovat elinkeinon tarpeet. – Päinvastoin kuin jotkut ns ”asiantuntijat” ovat väittäneet – bussien tarve ei mitenkään vähene, erityisesti jos risteilyvierailijat lisääntyvät. Jos haluamme menestyä turistikaupunkina, meidän on katsottava asioita asiakkaiden silmin.

Meillä ei ole niin montaa kansainvälisesti suurta turistinähtävyyttä, mutta kaksi merkittävää sijaitsevat Töölössä – Sibeliuksen patsas ja Temppeliaukion kirkko. Elleivät nämä ole helposti lähestyttävissä, ellemme niitten ympärillä pysty rakentamaan kiinnostavia reittejä, ei ole helppoa pärjätä kilpailussa. Nyt tehtiin tietty paikoitusratkaisu kirkon osalta; mutta saamani palaute vaatii toimia. Nykyinen reitti parkkipaikalta kirkolle on aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita, eikä liikuntarajoitteisilla ole helppoa pääsyä kirkkoon.  On tärkeää miettiä uusia ratkaisuja jossa toisaalta asukkaiden viihtyvyys ja tarpeet sekä toisaalta turistielinkeinon näkemykset otetaan huomioon.

Mutta  tärkein valttimme on ehkä kuitenkin se, että Helsingissä turisteilla on Espan ympäristössä, myös Strögetin ohittaen, Pohjoismaiden ja Baltian maiden paras ostos keskittymä. Sitä vaalikaamme  myös!

Astrid

 

Tällä viikolla turkulaiset ”viettivät”/ muistivat viimeisen ratikkakuljetuksensa 40-vuotismuistoa. Eli 40 vuotta sitten viimeiset ratikat siellä menivät talliin. Oli ollut 1, 2 ja 3 ja muita linjoja ja minäkin ne muistan Momieni ( äidinäitini) kaupungista.  Turun ystävyyskaupunki, Göteborg, joka on kalaihmisten paratiisi, sitä vastoin säästi ratikat. Tukholma puolestaan hävitti ne. Ja me taas säilytimme. Kiitos 1960- ja 1970-luvun Helsingin viisaat päätöksentekijät, jotka eivät juosseet kaikkien muoti-ilmiöiden perässä. Nyt Tukholma ja Turku miettivät/toimivat uusien raitiovaunulinjojen puolesta.

Olemme onnellisia ettei Spåria – ratikoita – viety meiltä. Miten kivaa on nähdä uusia tai pidentyviä linjoja. Helsingin Veden pirteä ratikka on myös iloinen ilmestys. Myönnän että nautin kun näen
uudet kiskot ja uudet pysäkit Ruoholahdessa ja Itä-Pasilassa. Tosi siisti näky, tosi hyvää uutta urbanismia. Voisipa sanoa kaupunkilaisuutta parhaimmillaan. Ruoholahden uudet linjaukset ovat tietysti aiheuttaneet keskustelua, koska matkustajien määrä on ilmeisesti yllättynyt. Mutta puute on paljon helpompaa korjata kuin jossain muissa suunnitelmissa! Ja kuten olen kirjoittanut tällä
palstalla, uusista kehityssuunnitelmista keskustellaan edelleen, pian mm Topeliuksenkadun ratikoista.

Minä kuulun myös niihin joitten mielestä ns Baana eli kulkuväylä joka on rakennettu Ruoholahdesta Kiasmaan vanhaan rautatiekuiluun on kiva keksintö. Mutta ottaako joku vastuun tuhlauksesta, joka liittyi skeittarien tilan muutoksiin eespäin – taaksepäin Baanalla?  Tuskinpa. Viime päivinä on myös puhuttu suunnitteluvirheestä joka liittyi väylän itäosaan. Pyörällä lännestä tullessa,
törmää helposti jalankulkijoihin juuri kun tulet ulos tunnelista. Näin ei saa olla, muuten hyvällä linjalla!

Sitä vastoin en ole niin ihastunut n.s. kiertoliittymiin, joita on lisätty kaikkialle Helsinginseudulla. Niitä  on mm Kampissa, Runeberginkadun ja Hietalahdenkadun risteyksessä. Mutta viranomaisten mukaan : ”Omaisuusvahinko-onnettomuudet vähenivät risteyksissä, joihin rakennettiin kiertoliittymiä 32 prosenttia ja henkilövahingot 67 prosenttia. Luvut saatiin vertaamalla ajanjaksoa yhtä
pitkältä ajalta ennen ja jälkeen kiertoliittymän rakentamisen.” Eli 2/3 vähemmän henkilövahinkoja kuin tavallisessa liittymässä. Joten, vaikken ole ihastunut, faktat puhuvat puolestaan.

Julkisen liikenteen osuus kuljetuksistamme on myös jatkanut kasvuaan. Korkeat bensanhinnat, lisäykset ratikkalinjoilla, reittiopas ja muuttuneet asenteet kaikki ovat voineet vaikuttaa.
Erityisesti Reittiopas-Ruttplaneraren on suosikki minun Paddan’ illani ( = Ipad suomenruotsalaisittain). Sillä pääsee hyvin suunnittelemaan kulkuaan ristiin rastiin seutua, ja säästää tosi paljon aikaa ja päästöjä.

Mutta palautetta on kyllä tullut bussiliikenteen viime uudistuksesta eli 16, 18, 55 jne linjojen uusista reiteistä. Usein on nähty että 14 ja 18 kulkevat toistensa jälkeen samoilla reittiosuuksilla. Puuttuvaa suoraa yhteyttä Munkkivuoresta keskustaan peräänkuulutetaan, eli  miksi 39 jatkaa vanhaa reittiään eikä päädy Elielinaukiolle? Helsingin Seudun Liikenne päätti reiteistä osittain tavalla, joka ei vastannut helsinkiläisten tahtoa. Reittejä pitää voida tarkastella uudestaan kun näemme miten ne ovat toimineet.

Tätä kirjoittaessa Suomen liput on juuri nostettu salkoon kansallisen veteraanipäivän kunniaksi. Monilla paikkakunnilla valmistaudutaan juhlapäivän viettoon. Juhliin osallistuu entistä harvempi veteraani, mutta sitä tärkeämpää on, että me muut muistamme heidät ja miksi he taistelivat.

Äskettäin päättyneen vaalikampanjan tärkeimpiä tapaamisia oli tapaaminen Tienhaaran veteraanin kanssa, joka on viimeinen komppaniansa elossa oleva. Hänen kohtalonsa askarruttaa minua vieläkin; hän on jo monta vuotta ollut vaimonsa omaishoitaja, eikä itse ole päässyt kuntoutukseen. Hän ei ole mukana järjestöissä eikä vaikuttanut siltä, että kaupunkimme olisi auttanut heidän perhettään kovinkaan paljon. Monessa mielessä tämä henkilö edusti sellaista sisukkuutta, joka on vienyt maatamme eteenpäin monessa haastavassa tilanteessa.

Tällaisen vaalituloksen jälkeen voisi uskoa, että minä en pidä vaalikampanjoista – mutta tilanne on päinvastainen – silloin pääsee todella kertomaan miten itse oivaltaa asiat sekä oikomaan vääriä käsityksiä. Mutta huomaa myös miten jotkut urbaanit legendat leviävät ja ovat saaneet juurtua ja olla vääristämässä mielipiteitä. Entistä suurempi haaste on saattaa kansalaisten tietoon oikeaa faktaa yhteiskunnastamme tilanteessa missä tiedonsaantikanavat ovat entisestään lisääntyneet ja pinnallistuneet.

Moni kansalainen varmaan kyllästyi tv-kanavien välittämiin vaalikeskusteluihin, koska ne illasta toiseen toistivat samoja teemoja. En muista nähneeni yhtä ainuttakaan ohjelmaa, jossa syrjäytymisen syistä olisi keskusteltu kunnolla. Ja on mielenkiintoista huomioida että perussuomalaiset, joiden on kerrottu edustavan unohdettua kansaa, ei eduskunnan valiokuntapaikkoja jaettaessa ottanut vastuuta yhdestäkään valiokunnasta, jossa tarkastellaan köyhyyttä, vaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä kunnat ja maahanmuutto olivat heille tärkeämpiä! (kehotan myös lukemaan Helsinki Timesin arviota vaalituloksesta; monessa mielessä erittäin hyvä)

Kirkon kokoaman ns. Köyhyystyöryhmän muutamat esitykset tältä viikolta ovat sitäkin mielenkiintoisempia. Yksi niistä käsittelee alkoholin kulutuksen vähentämistä. Valitettavasti pääkaupungin suurin suomenkielinen lehti kiinnitti kaiken huomionsa siihen, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL oli jäänyt ryhmästä pois ja miksi se oli jäänyt pois eikä nostanut esille varsinaisia esityksiä. Ryhmän tarkoituksena on luonnollisesti se, että osa esityksistä ehtisi vielä hallitusohjelmaan tai että teema näkyisi siinä. Valitettavasti politiikoille jää aika vähän aikaa, ja vielä tällaisen vaalikampanjan jälkeen, jossa aihe jää sivurooliin, sulatella esityksiä.

Itse jäin kaipaamaan työryhmän esityksestä oluen ja siiderin alkoholipitoisuuksien laskemista. Pitoisuudet ovat meillä korkeammat kuin läntisessä naapurimaassamme ja moni meistä on kokenut miten niiden kulutus johtaa alkoholisoitumiseen. Ne työpäivät ja työvuodet jotka menetämme alkoholin ja huumeiden käytön johdosta ovat käsittämättömän suuret. Yhtä vaikeaa on rakentaa menestyksellistä alkoholipolitiikkaa – hintojen korotukset johtavat helposti viinaralliin ja kiellot tekevät hedelmästä entistä houkuttelevamman. Siksi juuri pitoisuuksien laskeminen olisi toteuttamiskelpoinen ja niin tärkeä osa tulevaa hallitusohjelmaa.

Ensi viikolla tiedämme enemmän kuka sitä ohjelmaa kirjoittaa, miten yksityiskohtainen ohjelma tulee olemaan sekä monta muuta seikkaa joista politiikan kannunvalajat tällä hetkellä työllistävät itsensä. Kannunvalanta kun on niin kivaa ja helppoa verrattuna asioiden analyysiin – sen jo Ludvig Holberg tiesi teoksessaan ”Den politiske kandestöber” jonka sain varoitukseksi liiasta politiikan tekemisestä eräältä vanhalta töölöläistuttavaltani jo vuosikymmeniä sitten.

Olenko sitten ottanut siitä oppia on muiden arvioitava.

Mutta kaikesta huolimatta, nyt ihana kevät on tullut kaupunkiimme, rannat ovat entistä paremmassa kunnossa monessa kaupunginosassa ja saamme myös nauttia muutamasta ihanasta uudesta kahvilasta.

Kyllä se siitä!

Töölöläinen   27.4.2011

Tällä kertaa emme pysty yhtä tarkasti kuin Newsweekin tutkimuksen osalta laskemaan ja mittaamaan, onko tulos tieteellisesti oikea; ehkä tulos jopa oli kauhistelemani lukijaäänestyksen tulos. Mutta olkoon mitä on, tällä tavalla Helsinki on taas saanut veto-apua markkinoinnissa ja toivottavasti tulos tuo tänne uusia turisteja.

Olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että Helsingissä on mainio Tietokeskus, joka parasta aikaa viettää 100-vuotisjuhlaa. Aiemmin Tietokeskus kulki nimellä Tilastokeskus ja keskuksen johdossa on ollut ja on legendaarisia helsinkiläisiä, nyt johtajana Asta Manninen. Meitä yhdistävät juuret samassa kauniissa kunnassa Pohjanlahden rannalla; Oravaisissa – kunta, jota ei enää ole. – Viimeinen lause ei ole Edith Södergran- muunnosta muunnoksen vuoksi (Landet som icke är), vaan kunta lakkasi itsenäisenä viime vuodenvaihteessa.

On erittäin arvokasta, että näin pitkällä janalla meillä on tietoa kaupunkimme kehityksestä, mutta ennen kaikkea asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen tilanteesta. Tietokeskus julkaisee esimerkiksi aineistoa liittyen työllisyyteen ja työllistymiseen.

Eri yhteyksissä Tietokeskus on tuottanut tutkimuksia, jotka kertovat kaupungin alueiden erilaisuudesta; jopa ns. segregaatiosta: tulotaso, työttömyystaso, toimeentulotukien saajien osuus, vuokra-asuntojen osuus ja maahanmuuttajien osuus.

Tieto tuottaa joskus tuskaa; näin voi sanoa. Tietokeskuksen tiedot kertovat osittain sitä, mitä me ennestään vaistoamme; mutta mustana valkoisella emme voi sitä välttää. Tieto haastaa päättäjiä löytämään entistä parempia keinoja esim. taata että kaikissa kouluissa on samat edellytykset edetä opinnoissa.

Tämä tavoite vaatii tietenkin voimavaroja – mutta tunnetaanko täällä Helsingissä riittävästi Tukholman Rinkebyn esimerkkiä? Alueen koulu on nyttemmin Ruotsin koulujen parhaimmistoa ja Nobel-palkitut käyvät innokkaasti siellä. Mario Vargas Llosa on nyttemmin mainostanut koulua kaikkialla, missä hän kulkee. Sinne saatiin voimavaroja siten, että kaupungin toimet siirrettiin kouluun; ei erillistä nuorisotaloa, ei erillistä sosiaalivastaanottoa jne. Koulu keskellä kylää.

Yhteistyö yli sektorirajojen on Suomessa ja Helsingissä hyvin vaikeata – johtuuko se jostakin menosäännöistä ja laskennasta? Sen olemme kokeneet karvaasti, kun Kulttuurikeskus vetäytyi niin sanotusta Rastiksesta.

Kuntalaisille on määrätietoisesti säädetty yhä enemmän valinnanmahdollisuuksia, ja muutaman vuoden kuluttua myös terveydenhoidossa tämä vapaus tulee voimaan. En kuitenkaan usko, että vain se muutos auttaa korjaamaan tilannetta, joka vallitsee Helsingissä. Meillä on kolme rinnakkaista terveydenhoitojärjestelmää: kunnallinen, yksityinen ja työterveyshuolto. Kunnalliset terveyskeskukset kamppailevat suurien vaikeuksien kanssa. Uskon, että terveydenhuollossa olisi korkea aika katsoa miten esimerkiksi Hollannissa on järjestetty talousvastuu ja valinnanvapaus – tavalla, jossa hoitohenkilökunta pyrkii ennaltaehkäisemään sairauksia.

Mutta nykyjärjestelmässä toisen asteen koulutuksen valinnanvapaus tuottaa valitettavasti tuloksen, jossa ilman varsinaista koulutuspaikkaa on jäänyt noin 300 – 400 nuorta, vaikka tällä hallituskaudella paikkoja on lisätty. – Miksi näin: koska muualta tulleet parempine todistuksineen ”vievät” paikat meidän nuoriltamme. Vaikka nuoret eivät saa varsinaista jatkopaikkaa toisella asteella, on heille järjestetty kymppiluokkaa, nuorisopajaa jne. Mutta varsinaiseen ammattiopetukseen tai lukioon eivät ole päässeet.  Näin ei voi olla, arvokasta oppimisaikaa menee hukkaan.

Tilanne on korjattava siten, että Helsingin seudun opetuksenjärjestäjät saisivat päättää aloituspaikoista vapaasti. Tällainen vapaus olisi maan mittasuhteissa aika pieni muutos, mutta auttaisi ehkäisemään syrjäytymistä.

Töölöläinen   9.3.2011

Tämän lehden ilmestyessä tiedämme mahdollisesti, mitä kaupunkisuunnittelulautakunta on esittämässä Töölönkadun pysäköintilaitoksen osalta. Saammeko uuden järjestelyn, joka auttaa houkuttelemaan asiakkaita Töölöntorin kauppojen asiakkaiksi; joka auttaa meitä kehittämään Töölö Food districtin?

Loka-marraskuun vaihteessa saimme nimittäin postiluukuistamme neljän yrittäjän yhteisen kampanjaesitteen, jolla Anton & Anton, Kakkukeisari, Kaffecentralen ja saksalaisen leivän erikoisliike Crustum mainostivat kauppojaan – kerrassaan mainio ilmaisu: Töölön ruokaseutu! Tykkäsin siitä valtavasti, koska Töölöntori on juuri ruoka-ostosteni keskiössä, silloin kun on mahdollista vähän suunnitella mitä ostaa. Ja on mainiota, että voimme saada hyvää ja tuoretta leipää nyt melkein joka päivä. Ei vielä ihan Brysselin tasoa, mutta lähenemme sitä, kunhan myös olisi toiminnassa ns. ”traiteur”. Mutta aitoa ja puhdasta ruokaa saa meidän seudultamme.

Marraskuun lopulla Töölön uusi pysäköintiluola oli uudessa muodossaan ensimmäistä kertaa esillä lautakunnassa pidemmän tauon jälkeen. Uudessa muodossa tarkoittaa sitä, että kaavaehdotus on muuttunut aiemmasta eikä varausta pysäköintiluolaksi enää tehtäisi Töölöntorin alle, vaan vähän itään päin. Ilmeisesti eniten tähän on vaikuttanut se, että pysäköintilaitos estäisi toisaalta metro-linjauksen Töölöntorin alta, mutta myös varaukset ns. Pisararataa varten törmäisivät Töölöntorin alla.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan viime viikon kokouksessa asia pantiin pöydälle, mutta vaikuttaa siltä, että hankkeella on nyt verrattain suuri tuki. Lautakunnan mahdollisen hyväksymisen jälkeen kaava etenee siten, että se tulee julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi, jolloin me kaupunkilaiset voimme tehdä muistutuksia, jonka jälkeen se etenee kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon. On siis aika vaikuttaa suunnitelmaan.

Pysäköintiluolaa suunnitellaan hotellikorttelin alle, mutta sisäänajo olisi Töölönkadun puolella ja luolan rampit merkitsisivät, että reittejä hotellien alle poistuisi. Suunnittelijat ovat arvioineet, että ajoyhteys merkitsisi noin 1500 autoa päivittäin molempiin suuntiin. Kivelänkadun puistoa nakerrettaisiin vähän. Tämä tarkoittaisi, että ainakin yksi istutustasanne ja joitakin pensaita häviäisi. Suunnitteluasiakirjoissa väitetään, että liikenne Töölönkadulla ei tulee julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi, jolloin me kaupunkilaiset voimme tehdä muistutuksia, jonka jälkeen se etenee kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon. On siis aika vaikuttaa suunnitelmaan.

Pysäköintiluolaa suunnitellaan hotellikorttelin alle, mutta sisäänajo olisi Töölönkadun puolella ja luolan rampit merkitsisivät, että reittejä hotellien alle poistuisi. Suunnittelijat ovat arvioineet, että ajoyhteys merkitsisi noin 1500 autoa päivittäin molempiin suuntiin. Kivelänkadun puistoa nakerrettaisiin vähän. Tämä tarkoittaisi, että ainakin yksi istutustasanne ja joitakin pensaita häviäisi. Suunnitteluasiakirjoissa väitetään, että liikenne Töölönkadulla ei lisääntyisi mitenkään huomattavasti – se ei tietenkään ole mahdollista.

Tärkeä yksityiskohta suunnitelmissa on, että 600 autopaikasta vähintään 400 paikkaa varattaisiin asukkaille. Samalla paikoitusta Töölöntorilla tulisi vähentää. Nimenomaan tähän liittyvät vielä tehtävät selvitykset. Onko todella taattua, että pysäköinti torilla ja kaduilla vähenisi? Millä säännöillä tätä voisi parhaiten edistää? Toivottavasti asiaa ehditään vielä pohtia kunnollisesti.

Tietenkin luolapysäköinti tulee kalliimmaksi kuin asukaspysäköinti, joten on varmistettava, että se todellakin toimii aiotulla tavalla. Voisiko siinä yhteydessä miettiä, että kauppojen edessä olevat pysäköintipaikat olisivat varattuja asiakkaiden lyhyitä pysähtymisiä varten? Varmaan aika hassu idea, mutta olen edelleen sitä mieltä, että on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta pienet ns. kivijalkaliikkeet pärjäisivät keskustassa ja meillä Töölössä.

Töölöläinen 5.12.2010

Ministeri Thors avaa seminaarin Lapset monikulttuurisessa Suomessa. Minister Thors öppnar seminariet Barnen i det mångkulturella Finland. 19.11.2010 Säätytalo, Helsinki, Ständerhuset, Helsingfors

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Pohjoismaalaiset ottavat portaissa eripituisia askeleita. Näin voisi päätellä ainakin maiden toisistaan poikkeavien rakennusmääräysten perusteella.

Saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, että Pohjoismaiden standardeissa ja määräyksissä on eroja, vaikka edellytykset ovat hyvin samankaltaiset. Eroja syntyy muun muassa siitä syystä, että maat eivät koordinoi keskenään EU-direktiivien täytäntöönpanoa eivätkä kansallista lainvalmistelua. Pohjoismaiden on myös aika näyttää tietä muulle EU:lle tekemällä aloitteen uusista pohjoismaisista standardeista, joita voidaan myöhemmin soveltaa myös muissa EU-maissa.
Tavallista talopakettia ei voi nykyään myydä toiseen Pohjoismaahan ilman kansallisten säädösten mukaan mukautettuja yksityiskohtia. Talonvalmistajan on muutettava askelmien korkeutta, käytävien leveyttä, lattian jäykkyyttä ja kylpyhuoneen pinta-alaa. Tämä aiheuttaa talonvalmistajille ylimääräisiä kustannuksia, jotka viime kädessä jäävät ostajan maksettavaksi.
EU-jäsenyys tai Eta-sopimus sitoo kaikki Pohjoismaat tiukasti Euroopan unioniin. Tämä tarkoittaa sitä, että Pohjoismaat ovat useimmilla alueilla osa EU:n sisämarkkinoita. Pohjoismaat ovat EU-sidoksensa vuoksi velvollisia noudattamaan unionin tasolla laadittuja asetuksia ja direktiivejä. Sen vuoksi niiden on pyrittävä aktiivisesti EU-määräysten soveltamisen yhdenmukaisuuteen. Monet EU-direktiivit antavat kuitenkin maille runsaasti pelivaraa yksityiskohdissa ja soveltamisessa.
Talonrakennusesimerkki kuvaa nimenomaan sitä, mihin tämä voi johtaa. Pohjoismaat voisivat tässä toimia tiennäyttäjinä juuri parantamalla keskinäistä koordinointiaan. Maat voisivat sekä koordinoida keskenään EU-direktiivien täytäntöönpanoa että luoda tulevaisuuden standardeja koko EU:lle sopimalla ensin uusista pohjoismaisista standardeista. Mutta Pohjoismailla ei ole mitään syytä jäädä kädet ristissä odottamaan Brysselin direktiivejä. Niistä voisi tulla ”standard makers” sen sijaan että olisivat ”standard takers”. Olemalla askeleen edellä voimme lisätä markkinaosuuksiamme ja sen myötä kasvua.
Esteistä on päästävä eroon, jotta Pohjoismaista voisi tulla vahvasti toimiva ja dynaaminen kasvualue. Ihmisten on voitava muuttaa, käydä työssä, opiskella ja harjoittaa liiketoimintaa yli rajojen kaikkialla Pohjoismaissa ilman väliinputoamisen, epäselvyyksien ja turhien kustannusten vaaraa. Muiden maiden kanssa käydään armotonta kilpailua.
Pohjoismaisen koordinoinnin lisääminen asettaa kuitenkin Pohjoismaille suuria vaatimuksia monilla eri tasoilla. Sekä hallitusten, viranomaisten että toimialojen on ryhdyttävä noudattamaan uusia ajattelu- ja toimintatapoja. Kansallisten EU-neuvottelijoidemme tulisi jo nyt koordinoida käytäntöjään niin, että Pohjoismaiden ääni kuuluisi paremmin jo ennen EU-direktiivien lopullista hyväksymistä. Ei ole mitään syytä olla toimimatta ennakoivasti. Meidän ministerien on tehtävä kaikkemme luodaksemme Pohjoismaihin uuden käytännön – kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

Uusien suuntaviivojen lähtölaukaus on pohjoismainen lainsäädäntökonferenssi, joka järjestetään Tivolin konferenssikeskuksessa Kööpenhaminassa 16.–17. marraskuuta 2010. Siihen osallistuu suuri joukko virkamiehiä, jotka vastaavat Pohjoismaiden kansallisen lainsäädännön valmistelusta.

Ongelmaan on kiinnitetty kuluneen vuoden aikana huomiota poliittisella tasolla. Nyt on tullut aika tehdä EU-lainsäädännön täytäntöönpanon pohjoismaisesta koordinoinnista itsestäänselvyys virkamiesten parissa.

Astrid Thors Maahanmuutto- och Eurooppaministeri, Suomi

Karen Ellemann, Ympäristö-ja Pohjoismainen yhteistyöministeri, Tanska

Meidän perheessämme olemme viettäneet useamman pääsiäisen Ruotsin talviurheilukeskuksissa, jotka itse asiassa vaativat vähemmän ajamista kuin omat Lapin kohteemme. Kuuluisa Åren alue esimerkiksi sijaitsee suurin piirtein Vaasan korkeudella, joten lautta – auto – yhdistelmällä pärjää vähemmällä ajamisella. Tänä vuonna flunssa iski ja keli oli monena päivänä kurja, joka johti siihen että kulutin paikallisia uutisia yllin kyllin. Huomiota herättävin uutinen oli, että ruotsalaiset syövät henkilöä kohden eniten karkkeja maailmassa, noin 17 kg/ henkilö/vuosi. Sitä äimisteltiin ja sitä minä myös ihmettelen. – Etteivät siis amerikkalaiset johda, mutta ehkä he johtavat junk foodsin liigassa? Eivätkä Keski-Euroopan entisen itäblokin maat, joista minulla on muistikuva että harvoja mahdollisia tuomisia olivat makeiset ja suklaa. Mutta onneksi ruotsalaiset päihittivät meidät suomalaiset tässä lajissa!

Radiossa haastateltiin kioskinpitäjää, joka totesi että heti huonon sään sattuessa karkin myynti piristyy. Vakavasti ottaen irtokarkkien uusi myyntitapa, jossa asiakkaat itse kauhalla ottavat karkkeja, on varmaan lisännyt kulutusta. En nyt kuitenkaan ehdota, että karkit suljettaisiin johonkin asiakkailta piiloon, mutta varmaan sellainenkin esitys tehdään.

Jos meillä Arlan maidosta johtuen syntyi ns. maitosota, niin voidaan todeta että ruotsalaisilla munantuottajilla oli samanlaisia tunteita suomalaisia veljiään kohtaan. Ruotsissa on lopetettu kanahäkit, kun taas meillä siirtymäkausi kestää vielä vuoteen 2011. Sen takia koetaan, että suomalaiset munat kilpailevat epärehellisin keinoin, kanojen kustannuksella ruotsalaisilla markkinoilla! Mutta etu poistuu siis nopeasti.

Kuten kaikkialla muuallakin kehittyneissä maissa ns. functional foods – terveysvaikutteiset elintarvikkeet herättävät myös Ruotsissa paljon keskustelua. Myynnissä löytyy siellä kananmunia, joista väitetään että ne ovat terveellisiä, koska kanoille on syötetty rehua, johon on lisätty Omega 3 – rasvahappoja. Minä en osta tätä väitettä ja niin eivät tehneet myöskään asiantuntijat. Mielenkiintoista kuitenkin on, että siipikarjasektori on iloinnut siitä, että kananmunat ovat päässeet kolesteroli-pannastaan. Kananmunan syönti siis lisääntyy.

Yksi merkillisimmistä kertomuksista Ruotsissa liittyi siihen, että eräs luomukauppa ei saanut myydä tarkastamattomia munia luomuviljelijän tilalta, mutta jos kauppa osti kanat ja siirsi munien myynnin kaupan ulkopuolelle jalkakäytävälle, niin silloin myynti ei enää ollut kielletty! Että kyllä

naapurissakin osataan byrokratian kiemurat.

Onko Thorsilla aina ruoka mielessä, joku voi kysyä tämän kirjoituksen johdosta. En pyrikään vastaamaan siihen, mutta totean että näillä havainnoilla olen virittäytynyt keskusteluun hallituksen tuoreesta selvityksestä elintarviketurvallisuudesta. Voimme olla onnellisia, että meillä, niin kuin Ruotsissakin on erittäin hyvä tilanne salmonellan torjunnassa ja muutenkin hyvä turvallisuustilanne. Mutta kanamyynti-esimerkki, tilateurastamojen mahdoton tilanne ja kaikki säännöt, joita on luotu sellaisella tavalla, että vain suuret yritykset selviävät, antavat aiheen kysyä: olemmeko menneet liian pitkälle?

Olen tänä talvena seurannut läheltä uusien kahvilayrittäjien kamppailua, ja monta kertaa en ole tiennyt pitäisikö nauraa vai itkeä. Vain suuret pärjäävät, näin säännöt on laadittu! On hyvä, että ystävä Sirkka-Liisa Anttila on antanut toimeksiannon työryhmälle selvittää asioita pienen yrittäjän kannalta.

Ja selvityksen jälkeen ehkä sitten mekin saamme Helsinkiin samanlaisen palvelun kuin nyt on saatavilla esimerkiksi Tukholmassa Handlat&klart firmassa, joka toimittaa kotiin tarvikkeet ohjeineen viikon aterioiksi. Palvelu säästää perheitä monelta kireältä tilanteelta.

PS: Valtuustoryhmässäni käymme vilkasta keskustelua siitä, miten voimme turvata Kauppahallin yrittäjien tulevaisuuden. Moni asia remontista on vielä auki, mutta siellä yrittäjinä ja hengen luojina toimineet yrittäjät ovat todella tärkeä osa kaupunkikulttuuriamme.

Töölöläinen 11.4.2010

Yhtäkkiä monilla lehtien palstoilla on kuvauksia ja keskustelua ns. Sipoonkorven tulevaisuudesta. Ja keskustelu vaikuttaa aika kiivaalta. Samana päivänä tätä juttua kirjoittaessani moni kollega valmistautuu keskusteluun aiheesta eduskunnan epävirallisen ympäristökerhon aloitteesta. On hyvä, että aiheesta keskustellaan vihdoin myös Helsingissä ja toivon, että keskustelu voisi olla enemmän kuin keskustelua kansallispuiston puolesta tai vastaan.

Mielenkiintoista on, että samasta alueesta käytetään erilaista nimikettä suomeksi ja ruotsiksi: Sipoonkorpi – Sibbo Storskog. Mielleyhtymä on aika erilainen eri kielellä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään erämaasta, mutta erittäin arvokkaasta alueesta.

Kun keskustellaan ns. Sipoonkorven alueista, keskiössä ovat toisaalta meren tuntumassa olevat tärkeät luontomuodot, jotka ovat erityisen tärkeitä linnustolle ja toisaalta metsäiset alueet muun muassa moottoritien pohjoispuolella. On tärkeätä, että näiden välille syntyy myös kulkuyhteys.

Ensimmäisen kerran sain kosketuksen alueisiin jo 1980-luvulla, kun puolustusvoimilla oli aikeita perustaa Pohjois-Sipooseen varastoja ja olin puolustusministerin poliittisena sihteerinä (onneksi käytettiin silloin titteliä joka kertoi toimesta jotain). Silloin oivalsin, että meillä on näin lähellä Helsinkiä todella mielenkiintoisia metsäalueita, joita on vapaaehtoisesti säästetty ja hoidettu hellävaraisesti monta vuosikymmentä. Siellä on tärkeitä luonnonarvoja.

Seuraavan kerran törmäsin nyt ajankohtaisina oleviin alueisiin, kun Vuosaaren satamasta oli tehty vetoomus Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan sillä perusteella, että satamahanke tulisi loukkaamaan päätettyjä Natura-kohteita ja että satamaan liittyneet selvitykset eivät olleet huomioineet näitä arvoja riittävästi. Vetoomukset olivat sen verran täsmällisiä ja aihe herätti kollegojen piirissä mielenkiintoa, että meitä oli pieni ryhmä paikan päällä tutustumassa asiaan. (Samasta aiheesta oli valitettu hallinto- oikeuksiin ja myös EU-komissioon).

Kuten tiedämme, myöskään vetoomus Euroopan parlamenttiin ei kumonnut satamapäätöstä, mutta Natura ja luonnonsuojelulliset seikat vaikuttivat moniin ratkaisuihin sataman yhteydessä, muun muassa junayhteyden kulkemiseen osittain tunnelissa.

Mutta nyt asia on uudestaan esillä, kun Helsinki, Sipoo ja Vantaa suunnittelevat yhdessä muun muassa niitä alueita, jotka Helsinki sai Sipoolta

kuuluisan päätöksen jälkeen. Ajankohtainen on myös Uudenmaan luontokeskuksen – jonka nimi vuodenvaihteen jälkeen on muuttunut – esitys erään alueen suojelemisesta Karhusaaren ja Kallvikin välissä.

Tässä yhteydessä on ilmennyt, että esiintyy ajatuksia kumota joitakin Natura-aluepäätöksiä, joiden koetaan haittaavan suunnittelua Helsinkiin liitetyillä alueilla. Joissakin ryhmissä hämmästellään nyt suuresti, että liitetyllä alueella on tällaisia rajoituksia. Tällainen hämmästely mielestäni osoittaa taas poliittisen keskustelun huonoimpia piirteitä. Liitoksen vastustajat viittasivat kyllä siihen, että alueella on tällaisia rajoituksia, mutta vastustajien argumentteja ei silloin kyllä kuunneltu.

Jos saisin, haluaisin kokemuksen äänellä sanoa: on äärimmäisen vaikeata perua Natura-varaus. Siihen vierähtäisi todellakin taas vuosia ja tulos on erittäin epävarma. Mutta ennen kaikkea Natura-varaukset edustavat todella tärkeitä luonnonarvoja, joita meidän tulee kunnioittaa.

Pari viikkoa sitten julkistettiin Metsähallituksen selvitys, jossa esitetään että perustettaisiin varsinainen kansallispuisto alueelle. Selvityksen johdosta käyty julkinen keskustelu on valitettavasti vahvasti juupas-eipäs keskustelua, vaikka olisi olemassa kolmaskin tie. On selvää, että kansallispuiston perustaminen alueella, jossa valtiolla ei ole suuremmassa määrin maita, tulisi olemaan kallista. Mutta kolmas tie, jota on tutkittava, olisi määritellä alueet luonnonsuojelualueiksi tekemättä niistä kansallispuistoa.

Tätä kolmatta tietä ei voida sulkea pois, koska vapaaehtoiseen suojeluun on alueella halukkuutta. Kun nyt annetaan lausuntoja Metsähallituksen esityksestä, on tarkasteltava saavutetaanko yhtä hyvä suojelun taso osittain myös vapaaehtoisella suojelulla. Ehkä puiston rungon voisi muodostaa valtion ja kunnan alueet, ja siihen voisi myös liittää vapaaehtoisesti suojeltuja alueita Ja saavutammeko myös toisen tavoitteen, että myös idässä olisi Nuuksion kaltainen erämaa, jonne kaupunkilaiset pääsevät kulkemaan luonnon ehdoilla.

Helsingin seutu tarvitsee selkeästi ”vihreät henkselit” myös kaupunkiseudun itäpuolella. Tällaiset henkselit ovat ulottuvillamme Sipoonkorvessa – i Sibbo Storskog. Nyt ei saa tehdä ratkaisuja, jotka estäisivät tämän tavoitteen.

PS. lähiaikoina tulee kaupunginvaltuustoon mielenkiintoinen Katajanokan uutta hotellia koskeva ratkaisu. Kyseessä on erittäin tärkeä suunnitteluasia – se koskettaa kuitenkin Itämeren tyttären ”käyntikorttia” hyvin syvästi. Tässä yhteydessä otan riskin, että minua kutsutaan vanhoilliseksi, kun toivon

malttia ja vaihtoehtoja. Maisemakokonaisuus on maamme kauneimpia ja kuuluisimpia, joten on sääli, ettei paikasta ole järjestetty kilpailua, vaan tarkastelemme vain yhtä vaihtoehtoa. Jo tämä seikka on syy palauttaa asia uuteen valmisteluun.

Töölöläinen 25.02.2010