Vår högklassiga sjukvård i Helsingfors o Nyland får ej äventyras - debattinlägg i riksdagen 29.5.2013

Värderade talman

Vårt flaggskepp inom sjukvården, universitetssjukhusen på Mejlansbacken i Helsingforrs lever i stor ovisshet -  vem kommer att vara arbetsgivare, vem kommer att vara ägare och hurudan kommer organisationen att vara för dem. Samma ovisshet råder bland alla de tusentals anställda inom hela HNS.

Den kompletterande propositionen kommer inte med något svar på denna fråga.

Jag citerar ” utifrån den kommunstruktur som bildas definieras med stöd av förhandlingar som förs separat med kommunerna hur social- och hälsovårdsområdena bildas, så att de är  ändamålsenliga helheter för  både genomförandet av social- och hälsovården och för samhällsstrukturen. Det avgörs skilt hur social- och hälsovårdstjänster  organiseras inom
metropolområdet. Vid bildandet av social- och hälsovårdsområdena beaktas även de medlemskommuner i nuvarande HNS som ligger utanför metropolområdet ”

Förstår någon människa vad som kommer att komma först – kommunstruktur, metropolförvaltning eller social- och hälsovårdsförvaltningen ?

Och framförallt – vad kommer att bli bättre med tanke på hälsovården och socialvården inom HNS området ?

Efter många år har vi ett fungerande sjukvårdsdistrikt i Nyland, en god kontroll av kostnaderna och en ändamålsenlig arbetsfördelning mellan sjukhusen inom distriktet. Det har tagit många år att bygga upp denna fungerande helhet.Är regeringens strävan att splittra denna fungerande helhet ? Är det det man vill med den finländska sjukvårdens flaggskepp som är världsledande inom
flere områden ?

Vi vet att detta sjukvårdsdistrikt har många anställda, och att egendomsmassan är betydande. Kan någon tänka sig att kommunerna i huvudstaden skulle ha möjlighet att lösa in de sjukhus som finns inom regionen?

En splittring av HNS skulle medföra en stor risk för att sjukvården i Raseborg Hyvinge, Lojo och Borgå skulle utarmas. Många av specialiteterna vid dessa sjukhus är beroende av  samarbete med sjukhusen i metropolområdet.

Vi vet att problemen inom hälsovården finns inom bashälsovården, medan vi på många håll har en fungerande specialsjukvård. Jag vädjar, vi skall inte offra den ena på den andras altare.

Hur metropolområdets synvinkel är ett problem att man tycks utgå från att man nu snabbt skall utreda SOHE och Kommunstrukturen men inte metropolförvaltning.

Det strider faktiskt mot vad jag uppfattat att regeringen strävat till – att samtidigt gå vidare med hur metropolförvaltningen ska utformas och diskussioner om ändringar i kommunstrukturen.

Vid en information som ordnades inom HNS framgick det att några tjänstemän kallat till överläggning med de kommuner som har sjukhus på sitt område, dvs förhandlingar med Borgå, Hyvinge, Lojo och Raseborg – uppenbart för att dessa kommuner skulle ta över sjukhusen.

Är det i denna ordning som reformen ska genomföras och betyder den kompletterande prositionen att HNS saga är all ? Är det så regeringen tolkar Orpo-gruppens slutsats ?

Detta är inte en slutsats som leder till någon förbättring för invånarna i Nyland. Detta kan inte accepteras. Det behövs nu en ny, fördomsfri tolkning av regeringsprogrammet för Nylands del och en reform som utgår från att HNS kan bestå.

Det är ingen tvekan om att det finns många goda orsaker till att i vårt land genomföra en kommunreform och att sträva till att minska kostnadstrycket inom den offentliga sektorn. Demografiska fakta i finansministeriets utredning, som är som bas för den pågående remissrundan till kommunerna  är väldigt tydliga.

Och fast det föregående året vad gäller den kommunala ekonomin varit bättre än man tidigare befarat, finns det ingen orsak till att ta lätt på situationen. Också om det ekonomiska läget blir bättre i huvudmottagarländerna för vår export; är risken stor att den ekonomiska tillväxten i vårt land kommer att vara blygsam under många år framöver.

Det är ett enkelt budskap som finns i utredningarna; den sk försörjningskvoten försämras kraftigt under detta decennium i många landskap – och den har redan försämrats.

Vi kan snart inte längre njuta av frukterna av de stora årskullarnas arbetsinsats; istället kommer de att åtnjuta pension som är åtminstone 40 % lägre än löneinkomsten.

Redan för flere år sedan frågade ungdomar och barn hur vi beslutsfattare  tänkte lösa denna enkla ekvation: när löneinkomsten ersätts av pension, blir det en lägre bas att bära upp skatter på  och  därmed också lägre skatteintäkter; enkel  matematik min Watson kunde man säga.

Och därtill kommer  ett större antal personer som i något skede behöver en krävande  vård och omsorg .

Svenska folkpartiet har därför velat och vill  att vi i kommunerna skall ta ett aktivt grepp för att skapa sådana kommunala enheter som kan bära kostnaderna för servicen. SFP bidrog på sin tid aktivt till omfattande kommunreformer i hela landet på 1970-talet – mycket mera omfattande än i övriga landet. SFP-kommunerna här i Nyland  tog också nya grepp under Paras- KSSR -processen under de senaste åren.

Vi är inte motståndare till kommunala samgångar, men de skall ske frivilligt och de ska innebära lösningar på problem – inte skapa nya sådana.

I huvudstadsregionen är problemen inte desamma som i övriga landet,  axlarna är inte för smala för att bära kostnaderna.

Helsingfors – Vanda utredningen gav oss en hel del material om fördelar och nackdelar med sammanslagning. Det är också skäl att  notera det som kom fram i Antti Moisios undersökning; Metropolialueen hallintomallit taloustutkimuksen näkökulmasta.  En sammanslagning kunde lösa problemen, men den medför risker att kostnaderna stiger. Det har vi verkligen inte råd med – redan nu är vår kostnadsstruktur i Helsingfors på många sätt en utmaning.

Vi har däremot problem med stigande bostadskostnader, med längre avstånd mellan jobbet och hemmet, med växande skillnader mellan olika stadsdelar och en ojämn kostnadsfördelning för sociala utgifter. Vi har dessa problem redan inom Helsingfors – hur skulle då en sammanslagning av fyra kommuner automatiskt ge bättre resultat? Det är inte formen utan politiken som är avgörande om vi lyckas motarbeta de negativa trenderna.

Kommunreformen är en viktig reform; men just nu känns det som om två viktiga byggklossar saknas för att vi skulle kunna besvara finansministeriets förfrågan:

 

  1. vi saknar en uppfattning om var gränsen skall gå inom sjukvården mellan det som kommunerna gör och det som de gemensamma organisationerna ska göra. Först förra veckan tillsattes den utredning som  delvis till 31.5 och slutligt till 31.12.2012 skall ta fram de behövliga förslagen.

Samma brist påtalades också i HNS uttalande om kommunreformen, där man konstaterade att det är skäl att utreda vilka uppgifter kommunerna skall ha, innan man gör en stor kommunreform.

 

  1. Och trots att regeringsprogrammet förutsätter att det skall göras en utredning om metropolförvaltningen har inget ännu hänt. – Visserligen finns det många utredningar som kunde tas och dammas av – men så borde då ske. Nu vet vi inte vilken form av metropolförvaltning vi skall räkna med

 

På senare tider har vi sett att allt flere kämpat om att vara försvarare av den nordiska modellen; ja man vill tom varumärkesskydda den !

Vad är den nordiska modellen för metropolförvaltningen – det är inte alldeles lätt att utreda med stöd av det material som producerats.

Men enligt VATTs utredning nr 56 Local public sector in transition, a nordic perspective, har vi inte någonstans en sådan huvudstadsförvaltning att1/4 till 1/5 del av landets befolkning skulle bo i en enda kommun – som det skulle bli enligt finansministeriets kartor . Stockholmsområdet har många kommuner, med bla Solna kommun, 60 000 invånare –där lilla Estelle kommer att växa upp.

Trots omfattande kommunreform i övriga Danmark, ändrades inte kommungränserna i Köpenhamnsområdet – uppgifterna för kommunerna däremot. Och i Oslo har själva huvudstaden 0,6 milj invånare, med många samarbetande kommuner omkring.

Den nordiska modellen är en modell med kommuner där invånarna kan känna igen sina beslutsfattare, men där problem sköts gemensamt för flere kommuner i huvudstadsregionerna. Närheten till beslutsfattarna är en viktig del av vår förvaltningstradition.

Vi i SFP, och detta gäller SFP i hela regionen är redo för en metropolförvaltning som kunde hantera ärenden som är gemensamma för nejden och där det krävs samarbete över kommungränserna. Det är boendet och markplaneringen, något alla talar om, men det är också miljöövervakningen och trafiken. Dessutom borde denna förvaltning ta ansvaret för flyktingmottagningen och den kunde spela en viktig roll för att organisera den svenska servicen.

Vi bör också vara redo att se vilka form av skatteutjämning som bäst skulle tjäna ändamålet att skapa lika förutsättningar i hela regionen. Det kunde ske genom att samfundsskatten eller kapitalskatten, nu en statlig skatt,  tillfaller det gemensamma organet. Ett gemensamt organ som har hand om vissa särskilt krävande former för service utjämnar också skillnaderna mellan kommunerna.

SFP har i flere sammanhang tagit upp att det i nejden skulle behövas ett organ som samordnar den service som skall finnas på svenska. De modeller som nu finns med enskilda ansvarspersoner, ofta totalt osynliga – ger inte någon garanti för att medborgarna får en fungerande service; att själva processen är fungerande.

Astrid Thors, fullmäktigeledamot, Helsingfors stadsfullmäktige

Kommunreformen; remissdebatt  28.3.2012

 

 

 

Fullmäktigeledamot Astrid Thors

 

 

Ministeri Thors avaa seminaarin Lapset monikulttuurisessa Suomessa. Minister Thors öppnar seminariet Barnen i det mångkulturella Finland. 19.11.2010 Säätytalo, Helsinki, Ständerhuset, Helsingfors

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.