Astrid Thors ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa

17.9.2012

”Pettäisin helsinkiläiset, mutta myös omat ihanteeni, ellen tässä tilanteessa kantaisi korteni kekoon Helsingin RKP:n hyväksi.” sanoo kansanedustaja Astrid Thors ilmoittaessaan, että kuitenkin asettuu ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa. ” Tosiasiallisesti arjen hyvinvoinnin toteutuminen ratkaistaan pitkälti paikallisella tasolla. Kunnallisen   luottamustehtävän voi nähdä kansallisvelvollisuutena ja olen vasta kerran aikaisemmin ollut ehdokkaana kunnallisvaaleissa,” toteaa Thors.

”Päätökseeni on vaikuttanut se, että monet, joilla on ollut RKP:n kannalta tärkeitä tehtäviä, eivät nyt ole valittavissa.” sanoo Astrid. ”Meillä on monta hyvää uutta ehdokasta RKP:ssa, mutta tilanteessa, jossa olemme muutosten edessä, on meitä Helsingin kunnallispolitiikasta syvällisemmän tiedon ja pitemmän kokemuksen omaavia oltava enemmän.”

”Myös se, että Nils Torvalds astuttuaan Euroopan parlamenttiin, on estynyt antamasta yhtä suurta panostusta kuin aikaisemmin, on vaikuttanut päätökseeni. Näin myös Torvaldsin alkuun panema ensiarvoisen tärkeä työ vanhustenhoidon parantamiseksi voi herkeämättä jatkua.

Kaikki nämä syyt ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että olen asettunut käytettäväksi,” sanoo Thors.

 

Lisätietoja: Astrid Thors puh. 0505121580

“Joka ostaa jotakin, johon hänellä ei ole varaa, joutuu myymään jotakin, jota ilman hän ei voi olla”, toteaa vanha espanjalainen sananlasku. Nämä sanat merkitsevät paljon niiden taloudellisten realiteettien kannalta, jotka Suomen taloudella on tulevaisuudessa edessään.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä peräänkuulutti jo hallitusneuvotteluissa ja on myös niiden jälkeen johdonmukaisesti vaatinut riittäviä sopeutustoimia julkisen talouden tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen pienentämiseksi. Lisävelkaantuminen ei ole missään tapauksessa kestävä tulevaisuuden vaihtoehto.

Kuten aiemmin tällä vaalikaudella kehyspäätökseen liittyy suuria epävarmuustekijöitä. Onko valtiovarainministereiden maaliskuun lopussa päättämä niin sanottu suojamuuri riittävä estämään Espanjaan ja Italiaan kohdistuvan spekulaation? Korkokehitys on huolestuttava.

Tätä taustaa vasten uuden kehyspäätöksen sopeuttamistoimet ovat väistämättömiä. Hallitusta muodostettaessa tehdyn päätöksen kanssa yhdessä tämä uusi päätös merkitsee valtion talousarvion alijäämän pienenevän lähes neljä miljardia euroa vuoteen 2015 ja lähes viisi miljardia euroa vuoteen 2016.

Tämän suuruusluokan toimenpiteitä Ruotsalainen eduskuntaryhmä peräänkuulutti jo hallitusta muodostettaessa. Sopeutus on tasapainossa, koska se sisältää sekä menojen vähennyksiä että verotulojen lisäyksiä, joita kumpaakaan ei ole voitu välttää. Hallituksen toimenpiteet yhdessä
työmarkkinajärjestöjen työurien pidentämistä koskevan ratkaisun kanssa ovat hyvä alku julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainottamiselle. Jatkotoimenpiteet ja konkretisointi ovat tarpeen kestävyysvajeen korjaamiseksi. Lakisääteisen eläkeiän korottamistakaan ei pidä sulkea pois – tällainen toimenpide voi myös parantaa ikääntyvien asemaa työmarkkinoilla.

Samanaikaisesti meidän ei kuitenkaan pidä ummistaa silmiämme kolmelta muulta Suomen talouteen kohdistuvalta riskitekijältä; vaihtotaseen huononemiselta ja kilpailukykymme heikkenemiseltä sekä alhaisiin korkoihin pidemmän päälle sisältyviltä riskeiltä, itse asiassa negatiiviselta reaalikorolta, jota suomalaiset lainanottajat voivat nauttia.

Tällä hetkellä alhaiset korot merkitsevät julkisen vajeen pienenemistä noin yhdellä miljardilla eurolla. On kuitenkin olemassa vaara, että kuntien ja kotitalouksien lainanotto kasvaa liiaksi. Suomen aseman heikkenemisellä lainamarkkinoilla olisi tämän vuoksi vakavat seuraukset kaikilla sektoreilla.

Viime vuoden ennätyssuuri vaihtotaseen vaje, joka ei myöskään näytä pienenemisen merkkejä, puhuu myös selvää kieltä. Nyt tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä talouskasvun kannustamiseksi. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että kehyspäätös sisältää joukon kasvua tukevia verokannusteita, ja on tärkeää, että panostukset ovat huomattavia.

Kasvun ja työllisyyden kannalta on erittäin tärkeää, että Suomeen luodaan uusia kasvavia ja kansainvälisesti suuntautuvia yrityksiä. Hyvä aloite, on että listaamattomien kasvuyritysten pääomatarvetta edesautetaan yksityisille sijoittajille kohdistetulla väliaikaisella verovähennyksellä. Kun olemme nähneet, miten tämä vähennys toimii, pitää olla valmius sen vakinaistamiseen.

Eduskuntaryhmä pitää tervetulleina myös niitä työllisyyskannustimia, joita kehyspäätös toteuttaa työmarkkinaosapuolten välisen sopimuksen perusteella. Mitä enemmän työtunteja tehdään, sitä pienempi on kestävyysvaje.

Tämä on niin sanottu “työlinja”, jota on sovellettu menestyksellisesti Ruotsissa ja joka sekä vahvistaa kilpailukykyä että vähentää syrjäytymistä. Mahdollisesti periytyvä työttömyys on syrjäytymisen suurin riskitekijä.

Kaikkein pienimpiä palkkatuloja saavien työtulo- ja perusvähennyksen korotukset poistavat osan kannustinloukuista ja kannustavat siten työntekoon. Suuren nuorisotyöttömyytemme kanalta on myös ilahduttavaa, että nuorten yhteiskuntatakuu toteutetaan täysimääräisesti. Meillä ei ole inhimillisesti eikä kansantaloudellisesti varaa päästää nuoriamme syrjäytymään. On syytä muistaa,
että työnantajilla tulee olla riittävät kannustimet nuorten työntekijöiden
palkkaamiseen, jotta yhteiskuntatakuu voisi olla toimiva.

Sopeutustoimien välttämättömyydestä huolimatta menojen leikkaaminen ei ole koskaan
kivutonta yhdelläkään ainoalla hallinnonalalla. Maatalous joutuu nyt uusien leikkauksien kohteeksi, mikä vähentää tuottajien käytettävissä olevia tuloja. Lisäksi Ruotsalainen eduskuntaryhmä on huolissaan lapsilisien ja yliopistoindeksin jäädyttämisestä sekä opetustoimessa toteutettavista leikkauksista. Korjaavana, merkittävänä kertaluonteisena toimena on kuitenkin 8,5 miljoonan euron osoittaminen ns. tutkimusinfrastruktuuripanostuksiin. Niin sanotulla kansallisella tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla on nykyisin itse asiassa 20 uutta hanketta, joista 13 sisältyy yhteiseurooppalaiseen strategiaan (ESFRI). Kilpailukykymme kannalta onkin tämän vuoksi erittäin tärkeää, että tuleva eurooppalainen tutkimusohjelma panostaa
enemmän tämäntyyppisiin suuriin hankkeisiin sekä ansioiden perusteella valittaviin projekteihin.

On selvää, että myös Ruotsalainen eduskuntaryhmä näkee kehyspäätöksessä kauneusvirheitä. Yksi tällainen on RAY:n tuoton siirto yleiseen valtion talousarvioon ilman, että kyseisten järjestöjen kanssa olisi neuvoteltu. Edellytämme tässä, että hallitus harkitsee tarkoin päätöksen etuja ja haittoja. Tässä on myös riskejä, jotka liittyvät siihen, että teattereiden, orkestereiden
ja museoiden indeksitarkistukset pitää tehdä veikkausvoittovaroilla.

Nyt on päätetty tärkeistä toimenpiteistä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Mutta kestävyysvajetta ei ole vielä poistettu. Meidän on vahvistettava yhteisymmärrystä siitä, että tarvitaan lisätoimia – muuten ei voida puhua kestävästä hyvinvointivaltiosta.

 

Astrid Thors

Ryhmäpuheenvuoro / Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosina 2013 – 2016, ruotsalainen eduskuntaryhmä. 11.4.2012.

Arvoisa puhemies,

jos oppositio kuvittelee hallituspuolueiden hurraavan ihastuksissaan ja vailla tunnonvaivoja Kreikan uudelle tukipaketille, se erehtyy perusteellisesti. Myös me olemme pettyneitä siihen, että Kreikan päätöksentekijöiltä on vienyt niin pitkän ajan tehdä lupaamansa päätökset, jotka he oikeastaan lupasivat jo kesällä 2011. Mitä pidemmäksi prosessi on venynyt, sitä kalliimmaksi se on käynyt sekä yksittäisille sijoittajille että Kreikan kansalle ja sen eurooppalaisille liittolaisille. Yhtenä esimerkkinä lupausten pettämisestä on myös se, että yksityistämistä, jolla olisi voitu luoda uutta dynamiikkaa, ei ole toteutettu ja että suljettuja sektoreita ei ole avattu uusille toimijoille.

Prosessin pitkittyminen kestävän tilanteen luomiseksi Kreikan velkaantumiselle on käymässä meille muille kalliiksi. Selkeiden päätösten puute voi pahimmassa tapauksessa nujertaa täksi vuodeksi ennustetun vähäisen talouskasvun.

On selvää, että myös me olemme äärimmäisen huolestuneita tilanteesta emmekä mieluusti haluaisi vaarantaa suomalaisten veronmaksajien rahoja edes niitä takuita vastaan, jotka me saamme päinvastoin kuin muut euromaat. Mutta hallitus edellyttää, että Kreikka tekee tässä kuussa, viimeistään karkauspäivänä, päätöksiä kaikista niin sanotuista ennakoivista toimenpiteistä, joista on sovittu tässä toisessa lainapaketissa.

Lisäksi on selvää, että ainoatakaan maksatusta ei voi tapahtua yhteisestä vakausrahoitusvälineestä ERVV:stä, ennen kuin Kreikka on tehnyt oman osuutensa. Meidän ei pidä unohtaa, että tässä toisessa Kreikka-paketissa yksityinen sektori on nyt vahvasti mukana ja että Kreikan julkisia velkoja tullaan voimakkaasti leikkaamaan.

Opposition ja hallituspuolueiden erona on se, että meidän on kannettava vastuu päätöksistämme ja päätösten vaikutuksista. Eroa kuvaa parhaiten keskustan suhtautumisen muuttuminen vajaassa vuodessa. Hallitusasemassa myös keskusta kantoi vastuunsa. Nyt puolue ilmeisesti katsoo sillä olevan varaa liittyä perussuomalaisten seuraan.

Kantamamme vastuu ei koske vain Kreikkaa ja sen kansaa, joka joutuu nyt kärsimään raskaasti poliittisten ja taloudellisten päätöksentekijöidensä useiden vuosien ajan harjoittamasta vastuuttomuudesta. Vastuu koskee koko Euroopan talouden tulevaisuutta ja sen vuoksi varsinkin meidän oman maamme ja omien kansalaistemme hyvinvointia. Solidaarisuus on todellakin tarpeen, mutta myös taloudellinen järjenkäyttö.

valtioiden pahoin velkaantuminen eivät ole mikään poikkeus meidän maailmassamme. Ja tämä ei koske ainoastaan Eurooppaa, eikä pelkästään Italian ja Espanjan kaltaisia maita. Tämä koskee myös useita maailman vahvimpia talouksia, Yhdysvaltoja ja Japania etunenässä. Ero Kreikkaan ei ole vaan määrällinen vaan myös laadullinen: Kreikalla ei ole suurta velkaantumista kestävää reaalitaloutta eikä vientiteollisuutta.

On kuitenkin myös syytä varoittaa seurauksista, joita aiheutuisi Kreikan sulkemisesta eurojärjestelmän ulkopuolelle. Syntyisi niin suuri kaaos, että maan pysyminen EU:ssa olisi epävarmaa.

Latvialaisten ja islantilaisten tapaan kreikkalaiset joutuvat tyytymään elintason laskuun moniksi vuosiksi eteenpäin. Avustuspanokseen kytketty uudistuspaketti edellyttää muun muassa minimipalkkojen alentamista 22 prosentilla 1.1.2012 vallinneeseen tasoon. Nuorten palkkoja alennettaisiin 32 prosenttia, ja monia muita toimenpiteitä tehtäisiin palkkakehityksen sopeuttamiseksi kilpailukykyyn. Kyseessä on siis huomattava sisäinen devalvointi, jota muut euromaat edellyttävät.

Kreikan julkista sektoria on leikattava, ja myös se on välttämätöntä. Se on paisunut liian suureksi, ja on ollut omiaan edistämän korporativismia ja korruptiota. Samoin harmaa talous on ollut huomattavaa Kreikassa, ja toimenpiteiden kohdistaminen siihen on tärkeää. Olkoonkin, että Kreikka on demokratian kotimaa, mutta nyt sillä on paljon opittavaa muilta demokraattisilta oikeusvaltioilta, jotka noudattavat hyvää hallintotapaa.

On arvokasta, että Kreikan kaksi johtavaa puoluetta on sitoutunut tervehdyttämisen ja vakauttamisen jatkamiseen myös kevään vaalien jälkeen. Maan pelastamiseksi on siis olemassa poliittinen tahto. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että mielipidemittaukset vahvistavat Kreikan kansan enemmistön tukevan hanketta.

Tätä tukea ei kuitenkaan saa horjuttaa tunnettujen kreikkalaisten idolien kuten Mikis Theodorakiksen boikottikehotus. Ehkä Arja Saijonmaalla olisi tehtävää selvittää hieman pohjoismaisia arvoja Kreikassa.

Ja nyt meidän on yhdessä torjuttava kansallisten antipatioiden ja stereotypioiden vahvemman jalansijan saaminen Euroopassa. Esimerkkinä tällaisista on, että kreikkalaisia pidetään yleisesti laiskoina ja nykyisiä saksalaisia vain valepukuisina natseina. Tällaisesta kielenkäytöstä on tehtävä loppu.

Kreikkalaisilla on ollut huonoja johtajia, ja tämä on tullut nyt heille kalliiksi. He ovat myös käyttäneet suuret määrät Euroopan rakennerahastovaroja ilman, että niillä olisi saatu aikaan todellista kilpailukykyä ja parempia mahdollisuuksia. Tulevaksi rakennerahastokaudeksi on vakavasti harkittava sitä, miten pystymme takaamaan sen, että varat käytetään uusien kasvumahdollisuuksien luomiseen. Ilman kasvua Kreikka ei pysty selviämään velkakriisistä.

Aika ajoin väkivaltaisiksi yltyneet mielenosoitukset eivät edusta tämän kansan enemmistöä vaan heijastelevat militanttien ammattijärjestöjen ja ääripuolueiden ja -ryhmien perinteisesti vahvaa asemaa Kreikassa. Voimme vain toivoa, että nämä välttämättömän taloudellisen tervehdyttämisen militantit vastustajat eivät onnistu tuhoamaan matkailuelinkeinoa, joka on yksi maan harvoista valopilkuista.

Euroopan pankki- ja valuuttajärjestelmän vakauden turvaamiseksi tämä tukipaketti Kreikalle on välttämätön. Rahoitussektorin luottamuksen vahvistamiseksi on tärkeää, että paketti voidaan hyväksyä pian.

Kreikan kohtalo on varoittava esimerkki kaikille maille, myös meidän omalle maallemme. Kreikan opetuksia ei pidä unohtaa, kun tänä vuonna olemme omassa maassamme valtion menojen kipeiden leikkauspäätösten ja verojen korotusten edessä. Kreikan tiestä ei saa missään nimessä tulla meidän tiemme.

RUOTSALAINEN EDUSKUNTARYHMÄ, Astrid Thors

Ryhmäpuheenvuoro keskustelussa Kreikalle annettavaa tukea koskevasta valtioneuvoston tiedonannosta 28.2.2012

Verrattuna monen työryhmän raporttiin, “Suomalainen asevelvollisuus” on todella raikas. Sanotaan suoraan mikä on tilanteemme, eikä pistetä päätä pensaaseen niin kuin moni teki viime viikolla kun puhuttiin tarpeesta pienentää reserviä. Reservin pienentämisessä on kerta kaikkiaan kysymys taloudesta – miksi ylläpidämme varastoja kamoista jotka eivät tosi tilanteessa voi suojata sotilaitamme? Voin vain onnitella Häkämiestä ja Siilasmaata hyvästä raportista. Samainen Risto teki myös Pekkariselle ehdotuksen veroporkkanoista mm business-enkeleille, mutta Heikki Niskakangas on varmaan estänyt näiden esitysten eteenpäin menon.

http://www.defmin.fi/files/1648/Suomalainen_asevelvollisuus_plmv2_2010.pdf

Ministeri Thors avaa seminaarin Lapset monikulttuurisessa Suomessa. Minister Thors öppnar seminariet Barnen i det mångkulturella Finland. 19.11.2010 Säätytalo, Helsinki, Ständerhuset, Helsingfors

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Tämän lukuvuoden aikana olen melkein viikoittain törmännyt faktaan ja ihmisiin, jotka ilmaisevat miten huonosti moni henkisesti voi maassamme. Erityisesti nuoret voivat pahoin. Yliopistoissa tarvitaan enemmän resursseja terveydenhoitoon, koska masennus on niin yleistä. Maarianhaminan yläasteilla noin 20 % nuorista potee masennusta ja väsymystä. Suomen Lääkäriseuran ns. konsensuskokous tämän vuoden helmikuussa tuotti uutta kattavaa ja masentavaa tietoa henkisestä pahoinvoinnista ja nyt viimeksi Pekka Himanen valottaa asiaa kirjassaan Kukoistuksen käsikirjoitus.

Pekka Himanen toteaa kirjassaan, että mielenterveyssyistä jo yli 3 % työikäisestä väestöstä on työkyvyttömyyseläkkeellä ja 25 % kaikista sairauspäivärahamenoista johtuu mielenterveyssyistä. Himanen jopa väittää, että menetämme neljänneksen talouden potentiaalista psyykkisestä pahoinvoinnista johtuen.

Lääkäriseuran konsensuskokous totesi muun muassa, että noin 24 % 19-34 vuotiaista naisista ja noin 11 % saman ikäisistä miehistä kokee masennusta. Edelleen itsemurhaluvut ovat korkeita, ja tyttöjen osalta meillä on eniten itsemurhia OECD-maiden keskuudessa. Murrosiästä lähtien tytöt ovat sairaampia, mutta toisaalta pojat kokevat enemmän yksinäisyyttä. Tuttua on tyttöjen sairastuminen syömishäiriöihin ja se, että he kokevat enemmän ulkonäköpaineita.

Tätä listaa voisi jatkaa, mutta joku voisi myös kysyä: miten tilanne poikkeaa sata vuotta sitten vallinneesta tilanteesta, jolloin naisilla oli usein hysteria (esim. Albert Edelfeltin vaimo) – diagnoosi, jota emme tunne tänä päivänä.

En tietenkään siihen osaa vastata, mutta yhteistä näille voi olla, että naisia pakotetaan tiettyyn muottiin. Tytöt tuntevat, että heiltä vaaditaan paljon ja mainitut ulkoiset paineet ovat kovia. Lasten ei myöskään sallita olla lapsia ja media on väärällään vääriä ”ihanteita”.

Mutta ei sovi myöskään vähätellä kiusaamisen yleisyyttä. Kiusaaminen, lähimmäisen pahoinpitely, vihan lietsonta, ulkomaalaisviha – ne ovat myös sukua keskenään.

Vähän kärjistäen voisi myöskin todeta, että tytöt pyrkivät pärjäämään kaikilla aloilla ja pärjäävät poikia paremmin kouluissa, kun taas poikien joukosta löytyy enemmän koulupudokkaita.

Olen Himasen kanssa samaa mieltä, että tarvitaan laajaa muutosta. Nyt pieni

terapian lisääminen ei auta, vaan ongelmia on estettävä ja pulmiin puututtava ajoissa.

Monta kertaa yhteiskunnassa on peräänkuulutettu arvokeskustelua – lähinnä silloin kun laaditaan ns. säästölistoja. Tällainen arvokeskustelu ei ole toiminut, koska usein eri ihmisryhmien tarpeet asetetaan vastakkain. Mutta todellinen keskustelu, jossa me kaikki teoissa ja sanoissa osoitamme, että kaikkien panos yhteiskunnassa on yhtä tärkeä, ja jossa emme pelkästään ihannoi taloudellisia lukuja – tällaiseen muutokseen tarvitaan johtajuutta ja keskustelua. Muuten yhteiskuntamme sairastuu.

Tähän kuuluu, että jotkut nuoret tarvitsevat enemmän tarkoitusta elämäänsä ja monet paljon enemmän yhteisöllisyyttä. Lääkärit suosittelivat pienempiä ryhmäkokoja ja ryhmien pysyvyyttä, jotka palvelisivat erityisesti poikien opiskelua.

Muutosta tarvitaan. Muuten on pakko puhua pahoinvointi- eikä hyvinvointiyhteiskunnasta.

Töölöläinen 12.03.2010