DEN FINLANDSSVENSKA SKOLAN I SAMHÄLLET OCH I VÄRLDEN

Näs skola, Larsmo, 25.3.2011 (talat ord gäller)

Tusen tack för att ni inbjudit mig att närvara vid öppningen av denna nya tillbyggnad till er skola.

Det är en skola med länga anor; och jag förstår att ni är stolta att ni bär det arv som följer skolan ända sedan 1898, då skolan grundades.

Jag tror många av er därför förstår den sorg man känner på annat håll i landet, när man måste stänga en skola; en skola är så mycket mera än byggnaden där den verkar. – Skolan som gemensam upplevelse är kanske t.o.m. mycket starkare där vi finlandssvenskar lever som en minoritet bland den stora majoriteten. När ni här frågar från vilken by en ny bekant kommer; frågar vi i Helsingfors ofta vilken skola man gått i.

Det är givet att världen förändras och det är klart att för utbildningens uppgifter går det på samma sätt, de förändras, och på många ställen anser man att det inte är pedagogiskt och ekonomiskt motiverat att upprätthålla alla skolor.

Men just mot denna bakgrund skall ni skatta er lyckliga att Näs skola kontinuerligt behövt utvidgas – det är en ypperlig satsning som kommer att betala sig tillbaka.

Jag delar också skolans och kommunens glädje att förskolan nu knyts till skolan och att vi kan ta i bruk nya utrymmen för den. Idag har förskolan en rätt stor acceptans, och närmare 95 % av barnen i hela landet går i förskola. Utan att vi statistiskt exakt kunnat visa på det, är ett antagande att barn med invandrarbakgrund är starkt överrepresenterade i gruppen som inte går i förskola. Socialt och pedagogiskt skulle det vara ytterst viktigt att dessa barn går i förskola, och genom lek och integrering få samma utgångspunkt som andra barn. Jag har därför i flere sammanhang flaggat för obligatorisk förskola – med stöd av den utredning som doktor Arajärvi utförde för min räkning – men den politiska rörelse som står mig närmast tog inte upp det i sitt valprogram – åtminstone inte denna gång.

Allt tyder på att en överföring av dagvården till att lyda under undervisningsministeriet skulle leda till att övergången från dagvård till skola skulle ske mycket mera smidigt, eftersom dagvården och skolan skulle planeras från samma ställe. Denna reform som många barnträdgårdslärare efterlyst, bör genomföras nästa period.

DEN FINLANDSSVENSKA SKOLAN I SAMHÄLLET OCH I VÄRLDEN

Ett stort  tack vill jag också rikta till de tappra personerna i skolarkivets tjänst som fått fram en bild av min farmor i hennes andra tjänst efter dimissionen från lärarinneseminariet i Ekenäs, vi talar om en tid för exakt 100 år sedan vid Holms skola här i Larsmo. Hon var vikarierande lärarinna där mellan åren 1910-1912 – och jag är mycket glad för den bild som också upphittats här.

Skolan i vårt land i allmänhet, men också här i Larsmo har ändrats väldigt mycket. Det är ett annat samhälle vi förbereder våra barn på – det är ett samhälle som gått från bondesamhället, via industrisamhället till ett servicesamhälle. – Servicesamhälle låter kanske som om man skulle tvätta skjortorna åt varandra – men det är inte det jag tänker på. Utan det betyder att en allt större del av intäkterna till nationalekonomin Finland kommer från den service som är anknuten till maskiner, hissar, elnätverk m.m. som vi levererar.

Det har hänt ganska ofta att jag på något av de stora flygfälten i Europa hört ett gäng, oftast gossar/herrar tala det österbottniska tungomålet – och då har jag varit ganska säker på vilka företag i nejden de representerat – och förstås med stolthet. Dessa personer har kunnat komma från arbetsresor till Laos, Venezuela, Senegal eller Sydafrika – tror ni att de i folkskolan visste hur internationellt deras liv skulle bli? Eller hur ännu mera internationellt vårt Österbotten skulle bli?

Eller visste teknikgossen i Finland som i tiderna kopplade ihop mig till min första videokonferens, jag satt i Frankrike och resten av gänget i Helsingfors – visste han i grundskolan att han skulle komma att behöva ett av de stora världsspråken för att kommunicera med teknikerna i min ända?

Svaret på mina frågor är självklart – det visste ingen. Men den svårighet som alltid funnits att spå framtiden – den förutsätter vissa hållningar när det gäller framtiden. Hållningar som det är viktigt att man beaktar redan i grundskolans undervisning, där de små hjärnorna ska formas så att de kan vara öppna för alla de olika vändningar det liv som de står inför, kan föra med sig.

När vi granskar de framtida utmaningarna finns det både lugnande och oroväckande trender gällande den svenska skolan i Finland. Låt oss börja med det lugnande.

Det lugnande är att svenska skolor i snitt läser mycket mera språk än de finska skolorna i vårt land. Vi talar nästan om 2 veckotimmar mera än i de finska skolorna, och vi vet också att vi inleder språkundervisningen tidigare än i de finska skolorna: de svenska eleverna i svenska skolor inleder finskan senast på årskurs 2 och engelskan i regel fr.o.m. klass 4. Det finns också svenska skolor som börjar med lek och sång på ett annat språk redan i första klassen. Denna större mängd språkrelaterad undervisning vid en tidig tidpunkt – den är mycket värdefull. Tar inte den finska skolan till vara den naturliga fallenhet för att lära sig nya språk som barn och ungdomar har? Varför gör den inte det? Och de centerpartistiska utbildningspolitikerna, som månar om den offentliga sektorns utgifter när det gäller undervisning, de verkar inte heller riktigt ha viljan att ta till vara denna unga barns iver för språk.

Ett faktum är också att det råder rätt stora skillnader mellan kommunerna hur mycket man satsar på skola och utbildningstjänster i allmänhet. Vi talar om en skillnad på hundratals timmar i genomsnitt per år. En satsning på utbildning tycker jag nog att ungdomarna vore värda. Men jag ska senare återkomma till grundskolans timfördelning.

Om vi är glada över satsningarna på språk, är de övriga resultaten som vi når i de svenska skolorna mera oroväckande. Trots att de flere gånger redovisats sämre resultat i de svenska skolorna i jämförelse med de finska har detta inte lett till en tillräcklig debatt och framförallt inte till åtgärder.

Svenskfinland har varit representerad i varje PISA undersökning. I PISA 2009 undersökningen ingick totalt 56 finlandssvenska skolor och 1407 elever utöver eleverna från de finskspråkiga skolorna.

Något som är oroväckande i PISA 2009 resultaten är, att skillnaden är mycket stor för finska Finlands fördel i läsning och i naturvetenskaper. Internationellt sätt faller de finlandssvenska skolorna i läsning på en åttonde plats (år 2003 tredje plats), i matematik på delad tionde plats (år 2003 delad sjätte plats) och i naturvetenskaperna på delad nionde plats (år 2003 delad åttonde plats).

En nordisk jämförelse ger en något ljusare bild av de finlandssvenska resultaten. Skillnaderna i medelvärden är stora till finska Finlands fördel i relation till de övriga nordiska länderna samt även till skolorna i Svenskfinland. Trots att vi klart faller under de finskspråkiga skolorna resultat toppar de svenska skolorna i Finland trots allt fortfarande alla de övriga nordiska länderna. Ur ett nordiskt perspektiv kan de finlandssvenska skolornas resultat alltså ses som mindre problematiskt. När resultaten i svenskspråkiga skolor jämförs med finska Finlands resultat, väcks många frågor.

Varför klarar sig de svenskspråkiga skolorna sig sämre trots samma läroplan, struktur i utbildningssystemet, lärarutbildning, ekonomiska resurser, med mera?

De svaga resultaten kan i detta fall inte föras tillbaka till någon enskild faktor, utan det är

snarast frågan om helheten, där många mindre faktorer gemensamt bidrar till ett något sämre resultat.

PISA 2009 definierar begreppet reading literacy som en förmåga att förstå, använda, reflektera över och engagera sig i skrivna texter, som behövs för att nå läsarens egna mål. Reading literacy är en förmåga som behövs för att utveckla kunskaper för aktivt medborgarskapenligt OECD. God läsförståelse är av stor vikt för individen inte enbart som stöd för framgången i andra ämnen utan också på grund av att den ger en möjlighet till gott samhälleligt engagemang i vuxenåldern. Den nivå som individerna når i läsförståelse i ett samhälle avspeglar samhällets ekonomiska och sociala möjligheter nu och i framtiden – god läsförståelse är alltså en viktig nyckel till ekonomisk framgång, men även till individernas allmänna välmående i samhället.

Skillnaden till finska Finland i informationssökning är 17 poäng, i tolkning av texter 31 poäng och reflektion 25 poäng, till finska Finlands fördel. Alla skillnaderna är statistiskt signifikanta med en under fem procents risk för felresultat.

Eleverna i de finlandssvenska skolorna har alltså sämre kunskaper i att tänka eller se texter som helheter, att identifiera den viktigaste informationen i texten samt i att utvidga sina första intryck av en text och i att kunna dra slutsatser som inbegriper en eller flera delar av texten.

I de svenskspråkiga skolorna fanns sammanlagt 1,3–1,7 gånger fler elever (3,5–5 procentenheter) som presterade svagt eller mycket svagt än i de finskspråkiga skolorna. Störst är skillnaden i tolkning och minst i informationssökning.

Det fanns omkring 1,4–1,8 gånger fler elever som nådde utmärkta eller toppresultat i de finskspråkiga skolorna än i de svenskspråkiga skolorna. Resultatet kan sammanfattas så att i den grupp av svenska skolor som presterade svagt fanns det flest elever som presterade svagt eller mycket svagt, samtidigt som det fanns minst elever i de högtpresterande nivåerna. Och som jag tidigare sade; i den finlandssvenska skolan är andelen svaga och mycket svaga elever oroväckande stor i läsning, tolkning och reflektion.

En helhetsbild över finlandssvenska resultaten kommer att ges i Kulturfondens rapport om PISA 2009 som utkommer år 2011. Men redan nu vet vi att resultaten för den finlandssvenska skolan i PISA 2009 är entydigt oroväckande. Med lika förutsättningar borde den finlandssvenska skolan nå lika goda resultat som den finska.

Den grundläggande utbildningen är grunden för vår konkurrenskraft. Tack vare högutbildade människor, människor med idéer, föds nya innovationer som ger sysselsättning i framtiden. Satsningar på utbildningen betalar sig alltså mångfalt tillbaka. Att satsa på utbildningen är som att sätta pengar på banken, eller ska vi säga välinvesterade pengar, eftersom pengar på bank idag kanske inte är den bästa av investeringar på lång sikt.

VÄLMÅENDE I SKOLAN

Vi måste också göra satsningar på elevvården – och elevhälsovården – i förebyggande syfte. Skolan kan inte ensam stå som stöd åt elever med hälso- och sociala problem. Det krävs samarbete likt det som numera finns inom den uppsökande ungdomsverksamheten mellan sociala sektorn, hälsovården och utbildningsväsendet. Det här tryggar kontinuitet i hjälpinsatserna för att stöda elevens välmående, inlärning och utveckling. Vi behöver alltså fler kuratorer och skolhälsovårdare och ungdomsarbetare, som också kan verka i och i anslutning till högstadierna.

För vi vet ju, många av oss har egna erfarenheter, att en elev som i ung ålder blir offer för mobbning kan i värsta hamna in en ond cirkel. Det krävs starkt självförtroende och bra stöd att ta sig ur den onda cirkeln. Det handlar också om att ge de unga allt stöd de behöver för att hindra utslagning, marginalisering, fel spår i livet. Att förebygga detta är inte en politisk eller ekonomisk fråga lika mycket som det är en moralisk skyldighet av dagens beslutsfattare.

 

TIMFÖRDELNINGEN

Under det senaste åren har timfördelningen i den grundläggande utbildningen diskuterats en hel del. Vi var besvikna över att det goda förslaget, som behandlades och förhandlades om i höstas, inte kunde föras vidare av den sittande regeringen. Men om vi ser positivt så finns en grundligt utredd och kostnadsbedömd modell fortsättningsvis att tillgå. Varför skulle vi kasta det i soptunnan? Behoven har ju inte försvunnit någonstans. Alltså bör de bästa delarna i förslaget tas tillvara och skrivas in i nästa regeringsprogram. Mera språk, drama och mera gymnastik står för oss väldigt högt i kurs. Våra motiv förtjänar att upprepas: det handlar om att förtydliga den grundläggande utbildningens allmänbildande uppdrag.

Centerpartiet har föreslagit att man i skolor i östra Finland kunde ha ett försök där man byter ut undervisningen i svenska mot ryska. Ett försök med barn där konsekvenser kan bli oanade. Vad händer med undervisningen på andra stadiet? Tjänstemannasvenskan? Språkkraven för tjänstemännen, ja hela det tvåspråkiga Finland?

Man kan alltså fråga sig vad syftet med försöket är? Ett försök gör man, när man har ett syfte och vill se om en åtgärd leder till önskat resultat. Om vi inte får veta vad syftet med försöket är, hur ska vi då kunna veta om försöket har varit lyckat eller inte?

Om syftet är att öka kunskaperna i ryska, så frågar jag mig varför det ska ske uttryckligen på svenskans bekostnad. Varför ställa ryskan mot svenskan redan som utgångspunkt? Det ska vara ”både och”, inte ”antingen eller”. Om behovet av ryska faktiskt är så stort, vilket det kanske är, varför börjar man inte med ryska undervisningen som ett A1 eller A2 språk. Då skapar man inget  motsatsförhållande mellan de två språken. Och inga orsaker till ett försök…

Sedan studentexamensreformen 2004, har antalet studerande som valt att skriva svenska i studenten sjunkit. Många påstod att större valfrihet skulle öka intresset för svenskan. Idag vet vi att det inte blev så. Antalet abiturienter som skriver svenska i sin studentexamen har halverats på åtta år.

Många som vill göra svenskan frivillig använder argumentet att man lär sig bättre sånt som är frivilligt än sånt som är obligatoriskt. Var finns motsvarande argument när det gäller andra ämnen? Nej, just det. Nog vet vi alla att det inte stämmer. 

Breda kunskaper, inklusive kunskaper i våra båda nationalspråk, är en grundbult i vår syn på grundskolans allmänbildande uppdrag. I det här uppdraget ingår också en del obligatoriska element. All inlärning är alltid förknippad med möda, tålamod och sittmuskler…det tror jag nog ni som sitter här idag känner mer än väl.

Men när man har en ny och fin skola, känns det mindre mödosamt och i en fin och inspirerande miljö är man ofta mera hänsynsfull i sitt umgänge – och det är min övertygelse att så kommer att vara fallet här i Näs skola.

Med dessa ord vill jag önska er lycka till med ert nybygge och all framgång såväl i skolan som i de utmaningar som väntar er utanför denna skolas fyra väggar.

Ministeri Thors avaa seminaarin Lapset monikulttuurisessa Suomessa. Minister Thors öppnar seminariet Barnen i det mångkulturella Finland. 19.11.2010 Säätytalo, Helsinki, Ständerhuset, Helsingfors

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi, on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa.

Valtiovalta on, hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus.

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld, i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen.

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familjen har de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation.

Hyvät kuulijat,

Seminaarimme täällä Säätytalolla Helsingissä, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa”, on yksi monesta tapahtumasta tänään.

Yhteistyön avulla on varmistettu, että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa.

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi Lapin yliopisto, Suomen Unicef sekä Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan, että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta, joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuu Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan syntyvän vuosittain noin 200 000 lasta, joilla ei ole syntymätodistusta.

Ellei ole syntymätodistusta, monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikkea sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon, että kansainvälinen yhteistyö, mukaan lukien Suomi, voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa, miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä, joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo, että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia, antaa oikeat puitteet sille, että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön, joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi.

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista, jonka puolelle kääntyä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa, että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället. Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillinen yhteistyö on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin, että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä. “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä, joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä, ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta.

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset, jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin, että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettään. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman, että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti tunnustettu käsitys perheestä, joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta. Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä, joka erottaa perhe- ja lapsipolitiikan, vaikka niillä onkin paljon yhteistä.

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen, tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä korostetaan nyt eduskunnan käsiteltävänä olevassa uudessa laissa.

Mutta niin korostetaan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtavaa koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä, jota tulee tehdä kotouttamistyössä.

***

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat, kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa. Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että olemme laajalla rintamalla mukana – ei vain valtio ja kunnat, mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria. Toivon, että saamme kaikki antoisan iltapäivän.