Kunhan Nobel-palkintoja ei valita tv-ohjelmien yleisöäänestyksillä!

Vuodenvaihteessa pyydetään säännönmukaisesti joko antamaan uuden vuoden lupaus tai muistelemaan viime vuoden kohokohtia. Pyynnöstä huolimatta en antanut mitään julkista uuden vuoden lupausta tänäkään vuonna. Sama vanha lupaus on voimassa edelleen: yritän lujasti tehdä parhaani.

Viime vuoden kohokohtia oli kuitenkin yksi niistä kiitospuheista, joka pidettiin Nobel-juhlallisuuksien yhteydessä. Toinen fysiikan nobelisti Geim piti hauskan ja nasevan puheen, jossa hän ylisti ruotsalaista tiedeakatemiaa ja Nobel-aatetta siitä, etteivät ne sorru populismiin ja keskinkertaisuuksiin, vaan toimivat meriittien pohjalta. – Eihän palkinnon saanut ollut tässä mielessä esteellinen?

Geimin kauhuskenaario on, että Nobel-palkinnot jaettaisiin samoin perustein kuin EU-komission tiede-apurahat – tässä kohdin koko yleisö, myös kuningas, nauroi. Ja niin kauan kun jakomenetelmänä ei ole yleisöäänestys, kuten jossain tosi-tv-ohjelmassa, niin kauan Geimillä vielä on uskoa tulevaisuuteen. Yleensä Nobel-tiedepalkintojen saajat ovat verrattain ikääntyneitä; Geim ja toinen fysiikan nobelisti olivat tässä suhteessa poikkeus – oliko sitten palkinto herättänyt ristiriitoja – mene ja tiedä?

Itse keksintö vaikuttaa varsin ajankohtaiselta. Grafenia voi käyttää esim. nanoputkessa ja fullerenissä, josta olen aiemmin kirjoittanut tällä palstalla. Nämä aineet ovat hyvin taipuisia ja niillä voi oi olla suuri merkitys energiakysymysten ja monien muiden pulmien ratkomisessa.

Ehkä Geim railakkailla heitollaan halusi vastata siihen, että nanoteknologia voi joissakin piireissä herättää kysymyksiä niin kuin kaikki uusi, ja siksi hän asettui yleisöäänestyksiä vastaan. Vastikään oli luettavissa suurin kirjaimin eräässä lehdessä ”NOPEASTI YLEISTYVÄ nanoteknologia saattaa aiheuttaa arvaamattomia terveysvaikutuksia”.

Myöhemmin jutussa ilmenee, ettei tunneta ainuttakaan tapausta, jossa tästä nanoteknologiasta olisi aiheutunut haittaa terveydelle.

Nobelisti Geim ja ajankohtainen esseisti, Antti Nylén, joka ilmeisesti ei myöskään arvosta demokraattista päätöksentapaa, voivat ehkä olla samaa mieltä palkintojenjaon periaatteista! Mutta grafen on tyypillinen esimerkki siitä, miten tiede voi auttaa meitä ratkaisemaan suuria ongelmia eikä ns. syvä-ekologia ole oikea ratkaisu.

Nobeljuhlat ovat varmaan Pohjoismaiden loistokkaimmat vuosittaiset juhlat, jotka televisioidaan. Yhdessä suhteessa ne kuitenkin päihittävät meidän itsenäisyysjuhlamme – julkisuutta niissä saavat ihmiset, jotka ovat teoillaan saaneet jotain merkittävää aikaan; ja itse ohjelma on hyvin sivistävä. Illan aikana haastatellaan sekä palkintojen saajia että niitä henkilöitä, jotka tuntevat nobelistien alaa tai ovat olleet mukana valitsemassa heitä. Tänä vuonna erityisen paljon huomiota sai koehedelmöitys, jonka luoja Edwards sai palkinnon. Nimenomaan hänen kohdallaan kysyttiin – miksi vasta nyt; koska nobelisti itse ei enää voinut osallistua juhlaan. Hyvä vastaus oli, että haluttiin varmistua, että tällä tavalla syntyneet lapset todella voivat kaikin puolin hyvin.

Toki sielläkin on vähän sitä pukuhömppää, mutta mittasuhteet ovat aivan toista. Siten juhlat poikkeavat myös edukseen Presidentin itsenäisyysvastaanotosta, josta on muodostumassa hömppä-ohjelmien ja iltapäivälehtien symbioosi. Valitettavasti näemme myös, että eräs paradoksi on hyvin vahva: mitä enemmän tv-kanavia, sitä vähemmän aidosti sivistävää ohjelmaa.

Ehkä Nobelisti Geim oli huolissaan myös tästä, kun hän hyökkäsi tv:n yleisöäänestyksiä vastaan.

Seminaarin avaus, puheenvuoro

Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thors

Hyvät seminaarin osallistujat, Bästa deltagare

YK:n yleiskokous suositteli 56 vuotta sitten, vuonna 1954, että vietettäisiin Kansainvälistä lasten päivää. Useissa maissa, myös Suomessa, näin tehdään nykyään 20. marraskuuta. Päivämäärä on valittu YK:ssa tehtyjen päätösten mukaan. 20. marraskuuta  vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta vuonna 1989 hyväksyttiin Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicef-yhdistyksen aloitteesta lastenpäivän nimellä kalentereihin 1990-luvulla. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai. Vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Kuten tästä käy ilmi on kansalaisjärjestöjen rooli ollut tärkeä.

Valtiovallan taholta Lapsen oikeuksien päivää vietettiin erityisen juhlallisesti viime vuonna sopimuksen täyttäessä 20 vuotta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, voimme siis myös vuoden päästä uudestaan viettää 20-vuotisjuhlaa. 

Valtiovalta on,  hallituksen lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman kautta, luonut hyvän yhteyden kansalaisjärjestöihin viime juhlavuoden vietossa. Päätimme silloin yhdessä, että jokaiselle vuodelle on hyvä määritellä yhteinen teema. Juhlavuonna teema oli osallisuus. Tänä vuonna valtakunnallisena teemana on lasten yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus. 

Bästa åhörare,

Nationella semiarier innebär också allt för ofta att de intressanta frågor vi diskuterar, diskuteras på majoritetens villkor. När det gäller barn är det speciellt viktigt att vara känslig för de olika befolkningsgrupperna i vårt land. Barn väljer inte sitt språk och sin kultur, den bestäms av vilken familj de råkar födas till. Allt oftare är det också så att vi inte längre på ett meningsfullt sätt kan tala om EN kultur. Monokulturerna, om sådana någonsin riktigt på riktigt har funnits, är helt klart något som enbart existerar i mycket isolerade förhållanden. I en globaliserad värld,  i ett integrerat Europa och i ett starkt Norden är synvinkeln naturligtvis mångkulturell. Begreppet “mångkulturellt” är inte problemfritt och jag återkommer senare till detta, isynnerhet i relation till det vi uppfattat vara en av samhällets byggstenar familjen. 

För inte heller familjen kan längre uppfattas på som ett entydigt begrepp, som kärnfamiljen med mamma, pappa, barn. Familen har  de facto kanske aldrig på riktigt varit så homogen som man lätt tänkt sig, vad som uppfattas vara en familj har också alltid haft en stor variation. 

Hyvät kuulijat, 

Seminaarimme  täällä Säätytalolla, ”Lapset monikulttuurisessa Suomessa” , Helsingissä on yksi monesta tapahtumasta tänään. 

Yhteistyön avulla on varmistettu  että Lapsen oikeuksien päivä vietetään valtakunnallisesti. Liian usein valtakunnallisuus kuitenkin tarkoittaa pääkaupungissa, Helsingissä, järjestettyä tapahtumaa

Mutta parasta aikaa on esimerkiksi Rovaniemellä menossa seminaari ”Yhdenvertaisina syntyneet”. Siellä paneudutaan lasten oikeuksiin yhdenvertaiseen kohteluun, ja arvioidaan miten yhdenvertaisuus  toteutuu sekä globaalisti että Suomessa. Esillä Rovaniemellä on erityisesti saamelaislasten näkökulma. Rovaniemi on luonnollinen pitopaikka seminaarille, onhan kaupunki tämän vuoden UNICEF-kaupunki Suomessa. Järjestäjinä ovat kaupungin lisäksi ovat Lapin yliopisto, Suomen Unicef ja Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Yksi yhdenvertaisuuden perusedellytyksiä ja lasten oikeuksien peruskiviä on lasten oikeus henkilöllisyyteen, syntymätodistukseen. Arvioidaan että maailmassa syntyy vuosittain 50 miljoonaa lasta joilla ei ole syntymätodistusta. Puolet näistä lapsista asuvat Etelä-Aasiassa. Teollisuusmaissa arvioidaan että vuosittain syntyy n 200 000 joilla ei ole syntymätodistusta. 

Ellei ole syntymätodistusta monesti ei ole oikeutta moneen peruspalveluun, mutta ennen kaikki sellainen lapsi on suuressa vaarassa joutua hyväksikäytetyksi – joutua esim ihmiskaupan uhriksi.

Siksi toivon että kansainvälinen yhteistyö ml Suomi voisi kehitys- ja muussa yhteistyössä painottaa miten tärkeää on luoda riittäviä järjestelmiä joiden kautta kaikki saavat syntymätodistuksen. Hyvät rekisterit ovat loppujen lopuksi myös tarpeen kehitettäessä demokratiaa ja osallisuutta.

*****

Viranomaisten ja  kansalaisjärjestöjen hyvä yhteistyö on suomalaisen yhteiskunnan voima.

On suuri kunnia ja ilo että Suomen Unicef tulee jakamaan Lapsen oikeuksien vaikuttaja –tunnustuksen täällä tänään, mutta erityisesti minulle, entisenä järjestön puheenjohtajana. Säätytalo, maamme tärkeimpiä historiallisia rakennuksia antaa oikeat puitteet sille että Suomen Unicef haluaa nostaa esiin jonkun henkilön joka on toiminut poikkeuksellisen voimakkaasti lasten hyväksi. 

Samalla haluan kiittää Suomen Unicefin pääsihteeriä Pentti Kotoaroa, koska tämä on viimeinen lasten oikeuksien päivä nykyisessä virassasi. Kiitos mittavasta urasta lasten puolesta – aikanasi Suomen Unicef on kehittynyt voimakkaasti järjestöksi ja on dynaaminen ja tulosorientointunut luotettava järjestö.

Lasten oikeuksien päivää ei voi viettää ilman lapsia toimijoina ja tänään tulemme näkemään esimerkkejä nuorten elämästä, heidän itse tekemässään elokuvassa sekä Keinutien ala-asteelta Helsingistä.

Mutta kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan ole aikuista jonka puolelle kääntyä, Mannerheimin Lastensuojeluliitto juhlistaa Lapsen oikeuksien päivää päivystämällä  Lasten ja nuorten puhelimessa poikkeuksellisesti lauantaina 20.11.koko päivän klo 12-21. MLL haluaa korostaa aikuisen aikaa ja läsnäoloa lapsen elämässä. Voimme siis aidosti sanoa että yhteistyön kautta pystymme tarjoamaan jotain jokaiselle lapselle.

 Bästa seminariedeltagare,

Barn-, ungdoms- och familjepolitiken är som helhet betraktad ett av kärnområdena för det vi uppfattar som välfärdssamhället.  Indelningsgrunden brukar inte föras fram i ett tvärsektoriellt perspektiv som tar fasta på livsskeden. Vi talar nog om vissa brytningspunkter, speciellt om de upplevs som riskabla. En stor uppmärksamhet har därför fästs vid övergångarna från ett skede till ett annat, från tidig barndom till skola, från grundskola till andra stadiet.

Ändå är den utveckling, de händelser och den vardag som inträffat före dessa brytningspunkter det viktiga. Tidigt stöd finns inte i brytningspunkterna, det är i brytningspunkterna som bristerna i stödet och uppväxten kommer fram. Det här är en orsak till att jag talat för obligatorisk förskola för alla barn.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme kokonaisvaltaista näkökulmaa lasten kasvuun.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksessa linjattiin, että lapsi- ja nuorisopolitiikan kokonaisajattelua ja lapsi- ja nuorisopolitiikan koordinaatiota tulee vahvistaa valtionhallinnossa ja kunnissa. Päätettiin laatia selvitys hallinnon rakenteiden kehittämisestä vastaamaan lasten ja nuorten kasvamisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen hoitamiseen varhaislapsuudesta työelämään. Hallinnon sektorirajat muodostavat turhia yhteistyön esteitä lasten ja nuorten ongelmiin puuttumisessa. Moniammatillisen yhteistyön on riittämätöntä.

Hallitus on siksi aktiivisesti toiminut monialaisuutta lisätäkseen. Nuorisolakia on uudistettu niin että siihen on tullut säädökset monialaisesta yhteistyöstä.  “Nuorella” tarkoitetaan nuorisolain toisen pykälän mukaan alle 29-vuotiaita. Koska alaikärajaa ei ole mainittu nuorisolaissa tarkoittaa tämä, että nuorisolain piiriin kuuluvat kaikki syntymästä alkaen kunnes täyttävät 29 vuotta. Tämä on hyvin laaja ikäryhmä joka kattaa ihmiselämän koko kehitysvaiheen imeväisestä aikuisuuteen. Eli Nuorisolain tarkoittamat nuoret ovat usein myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotiata lapsia. Perheellä taas voidaan tämän laajan ajanjakson aikana tarkoittaa sekä lapsuuden perhettä ja nuorenparin perhettä,  ensisynnyttäjien keski-iän ollessa 28,2, kun kaikkien synnyttäneiden keski-ikä vuonna 2009 oli 30,1 vuotta. 

Perhepolitiikan yleisenä tavoitteena on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö ja turvata vanhemmille aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia.  Perhepolitiikan osalta voidaan nostaa esiin perheeseen liittyvät käsitykset jotka näyttävät olevan niin moninaiset. Nuorten elinolot vuosikirja, joka äsken julkistettiin, sisältää mielenkiintoisen artikkelin monikulttuurisuudesta. Artikkelissa “Monikulttuuriset perheet sukupolvisuhteina ja kontrollin kohteina” tutkijat (Marja Peltola ja Veronika Honkasalo) kirjoittavat siitä. että toisten perheissä lapsia tulee kasvattaa kotona, kun taas toisten perheiden lapset halutaan perheiden ulkopuolelle. Kirjoittavat tuovat myös esiin että nuorisotyön kohteena on perinteisesti pidetty nuoret, ilman heidän perhettä. Perhe on rajattu nuorisotyön ulkopuolelle ja siihen otetaan yhteyttä vasta “pakon edessä.

Keskustelu perhekäsityksestä maahanmuuton yhteydessä antaa kuvitelman  että meillä Suomessa olisi varsin yhtenäinen ja laajasti  tunnustettu käsitys perheestä joka kohtaa toisen ulkoa tulevan perhekäsityksen.

Perheen moninaisuus on kuitenkin myös meillä hyvin totta. Hallituksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma tilasi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosastolta teoksen “Perhepiirissä”, joka julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirja on poikkitieteellinen katsaus suomalaisen perheen arjesta.  Katsaus osoittaa että niin jääkaappi, osoite kuin sukuside ovat tärkeitä perheyhteyden määrittäjiä sosiaalilainsäädännössä eikä sosiaaliturvaa koskevassa lainsäädännössä voida löytää yhtä ja oikeaa perheen määritelmää.

Kansainvälistä ulottuvuutta perheelle tuo henkilöiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella. Kuitenkaan Euroopan yhteisöllä ei ole yhteistä perheen tai perheenjäsenen määritelmää. Lapselle perhe on kuitenkin aina tärkeä, aivan riippumatta siitä miten me aikuiset eri lainsäädännön alueilla määrittelemme perheen. Lapsen näkökulma onkin se tekijä joka erottaa  perhe- ja lapsipolitiikan vaikka niillä onkin paljon yhteistä. 

Lapsipolitiikan keskeisiä areenoja ovat olleet lasten osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen kokonaisvaltaisesti, perinteisten sektorirajojen ja politiikkojen yli. Tämä johtopäätös saa tukea tarkastelemalla lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2010, jonka teemana oli lapsiasiavaltuutetun työn ensimmäisen viisivuotiskauden arviointi. Vuosikirjassa todetaan, että pitkäjänteisiä teemoja ovat olleet lasten oikeus osallistua, päihdeperheiden lasten palveluiden parantaminen sekä kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien romani- ja saamelaislasten oikeudet.

Ja tietenkin myös kotoutuminen, ja erityisesti kotoutuminen tarvitsee hallinnonrajojen ylittävää yhteistyötä. Sitä  korostetaan nyt Eduskunnan käsiteltävänä olevasssa uudessa laissa.

Mutta niin korostettan myös lasten etua ja lasten näkökulmaa. Lapsen etu tulisi huomioida läpäisyperiaatteella kotouttamista suunniteltaessa ja toimeenpantaessa. Sen tulisi olla osa ohjausta, tiedotusta, neuvontaa sekä yhteiskuntaan ja sen toimintaan perehdyttämistä ja se tulisi ottaa huomioon toimenpiteitä ja palveluja järjestettäessä ja toimeenpantaessa. Konkreettisena välineenä, jolla lapsen edun mukaiset toimenpiteet ovat kotoutumislain mukaan toteutettavissa, on kotoutumissuunnitelma.

Lakiesityksessä on selkeästi todettu vaade kotoutumissuunnitelmien laatimiseksi lapsille ja nuorille, mikäli alaikäisen yksilölliset olosuhteet tämän laatimista puoltavat. Esimerkiksi niille vailla huoltajaa maahan saapuville lapsille ja nuorille, jotka ovat saaneet Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, tulisi aina laatia yksilöllisiin tarpeisiin perustuva kotoutumissuunnitelma.

Kotoutumissuunnitelma tulisi laatia monialaisena, opetus-, nuoriso sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden pitkäjänteisenä ja lapsen eri kehitysvaiheita tukevana yhteistyönä. Lapselle ja nuorelle on turvattava oikeus saada perusopetusta, tutkintoon ja ammattiin johtava koulutusta sekä muihin kotoutumisen mahdollistaviin palveluihin ja tukitoimiin. Sitoutumista odotetaan siten viranomaisten puolelta, mutta ratkaisevaa kotoutumisen etenemisen kannalta on myös nuoren osallistuminen käytännön tasolla kotoutumissuunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin. Tällöin korostuu myös perheen ja vanhempien tuen tärkeys.

Ja tässä yhteydessä se sallittakoon – uusi nuorisolaki oli inspiraation lähteenä kun lakiluonnoksessa kuvasimme monialaista yhteistyötä jota tulee tehdä kotouttamistyössä. 

*** 

Lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lasten suojelemisen kannalta perustellut markkinoita ja elinkeinoelämää säätelevät politiikat kuten kuvaohjelma ja kuluttajanlainsäädäntö. Lisäksi lapsipolitiikkaan kuuluvat myös lapsille tarjotut kulttuuripalvelut. Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa, kulttuurin merkitys on sekä oman kulttuurin tukemista, että kotoutumisen väline. Mutta kulttuuri on myös aina vuorovaikutteinen prosessi. Kulttuurin eri ilmaukset käyvät vuoropuhelua, ottavat vaikutteita toisistaan ja tekevät niin myös eri kulttuuripiirien välillä. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kulttuurilla on tärkeä asema.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ansioista lastenkulttuurissa Lastenpäivän palkintoja ja Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin valtionpalkintoja. Lastenpäivän palkinnon saajat ovat yhteisöjä ja valtionpalkinnon saajat yksittäisiä henkilöitä. Näitäkin palkintoja on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tänään jakanut aamupäivällä tässä talossa. Tänä vuonna on  huomioitu Lapsen oikeuksien päivän teemaa, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus palkintojen saajien valinnassa.  Olemme siis yhteisesti tuomassa esiin tämän vuoden teemaa eri ministeriöiden yhteistyönä.

Hyvät seminaariin osallistujat, bästa deltagare

Tämän iltapäivänpäivän seminaari on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia jotka ovat olleet mukana toteuttamassa ohjelmaa. Olen iloinen siitä että olemme laajalla rintamalla mukana, ei vain valtio ja kunnat mutta myös järjestöt. Tärkeätä on myös kuulla lapsia ja nuoria.  Toivon, että saamme  kaikki antoisan iltapäivän.

No nyt se sitten tuli; kauan ennustettu myräkkä.

En tiedä mikä meitä vaivaa – onko tämäkin mahdollisesti tietoyhteiskunnan harhoja, mutta tuntuu siltä kuin viestimet olisivat odottaneet jo kauan talven ensimmäisen lumimyräkän saapumista. Onko tämä taas sitä meidän optimistisuuttamme, kun sen sijaan että olisimme iloisia siitä, että vielä viime viikonloppuna saimme nauttia harvinaisen kauniista syys-säästä, niin olemme aprikoineet milloin lumi tulee!

Kun ulkona pyryttää, on aika ottaa esiin kynttilät ja käpertyä sohvalle. Myönnän myös, että olen jo lokakuun puolella hankkinut paikallisesta elintarvikemyymälästä ns. kilttiä glögiä. Se myös kuuluu syksyyn. Ja sitten esimerkiksi nauttimaan uudesta kirjasta Kvinnornas Helsingfors – en kulturhistorisk guide. Eli Naisten Helsinki, kulttuurihistoriallinen opas. Äskettäin ilmestyneen kirjan ovat toimittaneet Anna Biström, Rita Paqvalén ja Hedvig Rask.

Kun sain kirjan, hämmennyin ensin. Äskettäinhän oli Ateneumissa näyttely, jota en valitettavasti nähnyt, mutta jossa myös oli vahva naisnäkökulma. Olisiko kirjassa nyt samasta materiaalista kyse?

Lähemmin tarkasteltuna näin ei ollut. Ateneumin näyttelyn keskeinen henkilö oli L. Onerva, maamme ensimmäinen naispuolinen akateeminen taidehistorioitsija, ja näyttelyssä kuvattiin 1910-luvun Helsinkiä hänen silmin katsottuna. Kuvataan kulttuuririentoja, mitkä alueet olivat silloin naisystävällisiä, minne pääsee syömään ilman herraseuraa, missä juodaan parhaat kahvit terassilla. Miltä Helsingin naiset näyttävät valkokankaalla, mikä naiskirjailijan uutuusteos haetaan kirjakaupasta ja kenen näyttelijättären bravuuria on ihan pakko päästä katsomaan.

Bistömin ja muiden kirja kuvailee monen vuosisadan aikaisia tapahtumia Helsingissä, ja kuvaus alkaa Töölöstä (!), joka oli vähän kaukainen saaristokylä Helsingin pitäjässä – ja tietenkin vanhempi kuin itse kaupunki. Ulrika Rosendahlin kirjoituksessa kerrotaan, miten Margareta Laurensdotter omistaa maata Töölössä ja on mahdollista, että hän vielä perii Tallinnassa (oikeastaan Revalissa) asuvan veljensä osuuden. Rosendahl myös toteaa, että on havaittu keski-ajan olleen Suomessa paljon kansainvälisempi kuin on luultu ja aineellinen hyvinvointi oli samantapaista kuin Itämeren alueen Hansakaupungeissa.

Sallittakoon tässä poikkeaminen Hampuriin, joka sekin on Hansakaupunki. Sielläkin on meneillään satama-alueiden suuri myllerrys ja paljon rantaviivaa on vapautunut satamakäytöstä. Varsin mielenkiintoisella tavalla, ja monimutkaisilla sopimuksilla pyritään takaamaan, että kaupunkitila on kaikille avoin, mutta rakentaminen tiivistä – niin kuin vaadittiin menneellä viikolla kun eduskunta keskusteli hallituksen metropoliselonteosta – tai sanottakoon että Janne Vapaavuoren selonteosta. Avoimeen kaupunkiin kuuluu tässä ns. Hafencity-projektissa muunmuassa, että kiinteistön omistajien on siedettävä että heidän jalkakäytävillä soitetaan musiikkia, osoitetaan mieltä ja kerjätään! Mutta rakentamisen ideana on myös, että syntyy paljon pikkupuoteja talojen kivijalkaan. Hyvää oli alku, vaikka rantaviivan hyödyntäminen on haasteellista, koska vuorovesivaihtelussa veden pinnan korkeus vaihtelee yli 3 metriä!

Hampurista haluaisin välittömästi tuoda kaksi asiaa tänne Töölöön. Töölönlahden ulkoilureitin varrella meidän vesilaitoksemme voisi tarjota puhdasta vettä vesitornista – tai miksipä ei vanhanaikaisesta vihreästä pumpusta. Ja miksi molemmat kaistat Töölönlahden ympäri ovat suurimmalta osin asfaltilla päällystettyjä? Toinen niistä voisi aivan hyvin olla juoksijoille ja kävelijöille suotuisampi hiekkapohjainen. Moni juoksija säästyisi kulumilta, ja voisimme paremmin pitää pyöräilijät erillään muista ulkoilijoista!

Takaisin Naisten Helsinkiin. Kirjassa kuvataan monipuolisesti naisuranuurtajia, esimerkiksi ensimmäisiä naisarkkitehtejä, taitelijoita, järjestöjä, Vanhalla Hautausmaalla haudattuja naisia jne.

Kirjassa on Töölölle vielä kaksi omaa lukua, joista toisessa kuvataan miten uusi kaupunginosa rakennetaan keskiluokan itsenäisiä naisia silmälläpitäen. Taustalla on, että Helsinki 1900-luvun alussa on vahvasti naisten kaupunki. Enemmistö heistä, jotka muuttivat maalta Helsinkiin, olivat naisia.

Ja tietenkin kuvataan kaupunginosaamme kirjailijoittemme kautta. Mutta vain yhden mukaan on nimetty katu.

Summa summarum: naisnäkökulma kaupungin historiaan on merkittävä tapa laajentaa näkökulmia. Kyllä tästä kirjasta voi ammentaa vielä monta kertomusta ja viisautta!

Töölöläinen 10.11.2010