Mikä on rannikon salaisuus – tyrni, silakka vai yhdessä, Töölöläinen 24.2.2013

Svenskösterbottningarnas – tai ns rantaruotsalaisten sydämet olivat haljeta ilosta pari viikkoa sitten kun Jonathan Åstrand juoksi uuden sisähallin SE:n, Krista Siegfrids voitti UMK:n  ja Andreas Romar melkein nousi korokkeelle alppihiihdossa samana viikonloppuna. Jopa Iltasanomat huusi lööpillään – IHMERANNIKKO.

Ja sitten tuli Eurostatin tilasto, joka kertoi että Ahvenanmaalla työllisyysaste oli EU- maiden korkein vuonna 2011 ollen 78,5 %.  Vain Sveitsin joillakin alueilla, esim. Zurichssä oli Ahvenanmaata korkeampi työllisyysaste. Myös rannikon pienissä kunnissa kuten Korsnäsissä on käytännössä usein täystyöllisyys.

Mutta paitsi korkeampi työllisyysaste, tehdään myös Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla pidempiä työuria kuin muualla Suomessa. Jos kaikki tekisivät yhtä pitkiä työuria, ja työllisyysaste myös olisi samaa luokkaa, ei Suomella  olisi kestävyysvajetta. Työurien osalta ero joihinkin mannersuomalaisiin maakuntiin on jopa 8 -9 vuotta.

Jo aiemmin tilastonikkarit keksivät, kun vaikutti siltä, että vanhenemme ja vähenemme, että närpiöläinen nainen sammuttaa valot Suomesta – viimeisenä suomalaisena. Onneksi tilanne ei enää näytä sellaiselta. Mutta sanonta syntyi siitä että länsirannikollamme eletään myös kauemmin kuin muualla maassa.

Dosentti Markku T. Hyyppä on perusteellisesti  tutkinut eroja ja julkaissut kirjoituksia aiheesta, mm Livskraft ur gemenskap – om socialt kapital och folkhälsa (Elinvoimaa yhteisöllisyydestä – sosiaalisesta pääomasta ja kansanterveydestä). Hänen huomionsa kohteena ovat  olleet elinikä ja terveys, ja hän on painottanut yhdessä harrastamisen merkitystä sekä sosiaalisen pääoman luojana että terveyden tuojana.

Mutta nyt myös työllisyysaste, yksilösaavutukset ja yrittämisen halu? Kuorolaulunko ansiota?

Hyypän selitysten lisäksi haluaisin mainita siirtolaisuuden  – ja kaikki sen mukanaan tuomat virikkeet. 1800-luvun ja 1900-luvun taitteissa moni pohjalainen kävi Amerikoissa ja toi sieltä, paitsi rahaa ostaa oman tiluksen, myös vapaakirkkojen vaikutteet.

Ulla-Lena Lundberg kirjassaan  Is ( Jää) tavallaan sen myös  todistaa kertoessaan miten tapahtumapaikan  kuvitteellisella Luodoilla (eli  todellisuudessa Kökarilla, Ahvenanmaalla) vapaakirkkojen  Sions Sånger (Sionin laulut) olivat suositumpia kuin virallisen  virsikirjan virret.

Tänä päivänä kun puhumme ruuasta niin paljon voisi tietenkin uskoa, että myös ravinnolla on ollut oma merkityksensä. Totta on, että kalan rasvat ovat terveellisempiä kuin muut rasvat – siten voimme myös puhua hyvästä Itämerenravinnosta. Tyrni taas on ihmemarja, joka nykyään, myös Töölössä  löytyy tuotteesta kuin tuotteesta. On ihonhoitotuotteita, shampoota, jäätelöä ja tietenkin tyrnimehua ja –kapseleita. Ehkä rannikolla asuvien salaisuus olisi kuitenkin siinä?

Asiaa tarkistaakseni olin yhteydessä Folkkultursarkivetiin, jossa on muistiinpanoja suomenruotsalaisten tavoista  noin 100 vuodelta sekä myös kuvamateriaalia. Tästä arkistosta ei löydy mitään merkintää siitä, että ihmiset olisivat kauan sitten tienneet tyrnin hyvästä vaikutuksesta. Ei myöskään ole lainkaan varmaa, että ihmiset söivät tyrniä. Luodot ja rannat olivat aivan toisella tavalla eläinten syömiä ja paljaita. Ehkä eläimet saivat tyrnin hyviä vitamiineja?

Mitä johtopäätöksiä sitten on tehtävissä? Syökäämme kalaa ja käyttäkäämme tyrniä, laulakoomme iloisia lauluja yhdessä. Mutta esimerkit myös osoittavat, että eniten voimme vaikuttaa muiden
maiden kehitykseen vaikuttamalla ihmisiin. Jos haluamme edistää suomalaisia ja pohjoismaalaisia arvoja, meidän on annettava ihmisille mahdollisuuden tutustua miten yhteiskuntamme toimi. Opiskelemalla tai tekemällä työtä täällä. Liikkuminen avartaa.

Astrid Thors

Arvoisa puhemies,

Perussuomalaiset vertaavat välikysymyksessään Suomea pieneen veneeseen, joka on sidottu vajoamassa olevan suuren Titanicin kylkeen. Vertaus saattaa vaikuttaa osuvalta, mutta itse asiassa se ontuu monessa suhteessa.

Ensinnäkään Suomi ei ole mikään irrallinen vene, vaan osa suurta Eurooppa-alusta. Toiseksi aluksen nimi ei ole Titanic vaan Eurooppa. Myytin mukaan Atlantis upposi, Eurooppa ei uppoa. Ja ennen kaikkea Suomea ei sido muuhun Eurooppaan ainoastaan yhteinen eurovaluutta vaan lukemattomat erilaiset siteet – varsinkin taloudelliset. Näitä siteitä ei voida leikata poikki.

Viennistä kokonaan riippuvaisena maana Suomi ei selviäisi pitkälle ilman ulkomaankauppaansa niin lähellä kuin kauempanakin olevien maiden kanssa. Yli puolet hyvinvoinnistamme tulee viennistä, ja yli puolet ulkomaankaupastamme tapahtuu muiden EU-maiden kanssa. Meidän on myös syytä muistaa, että vuosien 2008 – 2009 kriisi johti bruttokansantuotteen 13 miljardin ja verotulojen 6 miljardin euron laskuun.

Välikysyjät maalaavat skenaarioita, jotka eivät pidä yhtä totuuden kanssa. Suomen valtio on sitoutunut maksamaan euroalueen vakauttamismekanismeihin yhtensä 10,4 miljardia euroa, josta 5,5 miljardia euroa on nyt tullut käyttöön. Tämä summa on alle viisi prosenttia bruttokansantuotteesta, ja perustuslakivaliokunta on todennut, että kyse on summasta, joka ei vaaranna valtion mahdollisuuksia vastata velvoitteistaan.

Arvoisa puhemies,

myös Euroopan pääomamarkkinat ovat yhteiset. Yhteinen asia on siis välttää suurten eurooppalaisten pankkien kaatuminen, joka saattaisi kaataa toiset mukanaan ja merkitä luotonannon kiristymistä koko maanosassa. Jos yritykset ja yksityiset taloudet jäävät vaille luottoja, talouden pyörät pysähtyvät.

Keskustelussa unohdetaan professori Timo Korkeamäen esittämät tosiasiat, joiden mukaan meidän yrityksillemme on ollut Euroopan yhteisistä pääomamarkkinoista suuri hyöty, jonka arvoksi arvioidaan vähintään 300 miljoonaa euroa vuodessa. Myös tämä unohdetaan keskustelussa, jossa on kyse vain kauhukuvista ja negatiivisista näkymistä.

Arvoisa puhemies,

keskinäinen riippuvuus asettaa suuria vaatimuksia kullekin yksittäiselle maalle, jolla on aina oma viimekätinen vastuunsa asioidensa hoitamisesta niin oman kansallisen kuin yhteisen eurooppalaisenkin edun nimessä.

Tämä koskee varsinkin Kreikkaa, joka käy toisen kerran lyhyen ajan sisällä parlamenttivaaleihin nyt tulevana sunnuntaina. Vaalit ovat maan kohtalonvaalit. Jos Kreikka kääntää kylmäkiskoisesti selkänsä muulle Euroopalle, Eurooppa ei voi tehdä muuta kuin kovin surullisena hyväksyä syntyneen tilanteen. Tätä emme toivo, mutta on tärkeää, että Kreikan kansa tietää mitä kello on lyönyt.

Se, että Kypros Kreikan vanavedessä todennäköisesti hakee rahoitustukea, ei tule kenellekään yllätyksenä.

Espanjan osalta on hyvä muistaa, että Euroopan rahoitusvakausmekanismeilla ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta yksittäisten pankkien tukemiseen. Espanjan valtio voi saada tukea edullisina ja pitkäaikaisina lainoina, mutta vastuu pankkien pääomittamisesta on sen harteilla. Sama koskee vastuuta tukilainoista korkoineen ja lyhennyksineen.

Arvoisa puhemies,

kriisin aikana EU ja siten myös me olemme pyrkineet vahvistamaan pankkien valvontaa. Mutta pankkikriisin kohdatessa nyt Espanjan ja huolestuttavien merkkien ilmaantuessa monissa muissa maissa, joutuukin kysymään, ovatko luomamme pankkivalvonnan säännöt tosiasiallisesti riittävät tai oikeat. Yhtenä ongelmana on, että kahdeksalla maailman kymmenestä suurimmasta
pankista on kotipaikka Euroopassa – ja niiden taseet ovat valtavat suhteessa vastaavien maiden talouksiin. Ne ovat kasvaneet jättiläismäisiksi – näin oli sekä Irlannin että Islannin tapauksessa. Näiden molempien saarivaltioiden osalta lisäksi pankkitarkastuslaitokset eivät toimineet oikealla tavalla.

Kaikkein tärkeintä veronmaksajien suojelemiseksi jatkossa pankkilaitokselle annettavilta kalliilta tuilta on sääntöjen luominen siten, että voimme säilyttää pankkien tärkeimmät osat, jotka ovat rahoitusjärjestelmänä kannalta tarpeen ilman, että joudumme korvaamaan kaikki tappiot. Euroopan pankkivalvonnan sääntöjä on tiukennettava.

Euroopan ongelmana on tällä hetkellä se, että on paljon voimia, jotka spekuloivat euron romahtamisesta ja siitä, että Espanja ja Italia eivät pysty ottamaan markkinoilta lainaa. Mitkä finanssialan toimijat antavat nyt lausuntoja euron tulevaisuudesta ilman, että olisivat itse spekuloineet euroa vastaan?

Arvoisa puhemies,

viime maanantaina Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi Suomea koskevan raportin. Se osoitti Suomen talouden olevan euroalueen ja koko Euroopan parhaiten hoidettuja. Suomen talouden uhat tulevat IMF:n mukaan ulkoa eikä sisältä. Tästä perussuomalaiset näyttävät tekevän yhtä yksinkertaisen kuin epäloogisenkin johtopäätöksen, jonka mukaan paras suoja näitä ulkoisia uhkia vastaan on strutsin tapaan pistää pää hiekkaan ja olla kuin ulkomaailmaa ei olisikaan. Tuudittakoonkin tämä strutsit tunteeseen, jonka mukaan kaikki on hyvin, mutta ihmiset ovat strutseja viisaampia.

Ihmiset tietävät, että ulkomaailma ja keskinäinen riippuvuus ei katoa pelkästään ummistamalla silmät ja “katkaisemalla köydet”. Riippuvuus pysyy, ja tällöin jäljelle jääkin kysymys siitä, onko meidän
pyrittävä vaikuttamaan ulkoisten uhkien minimoimiseen ja mieluiten poistamiseen, vai onko meidän vetäydyttävä uskoen, että kyllä me selviämme omin avuin. Omin avuin me emme selviä.

Emme voi asettua EU:n ja euron ulkopuolelle uskoen kaiken olevan hyvin. Meidän on otettava opiksi siitä, että yhteiset instituutiot ovat olleet hampaattomia estämään sääntöjen kiertämisen. Jäsenvaltiot onnistuivat kaatamaan vuosina 2003 ja 2004 EU:n komission vaatimuksen budjettivajeiden pienentämisestä, ja Eurostatilla ei ollut mahdollisuuksia puuttua tilastokikkailuun. Aikoinaan myöskään Suomi ei ollut valmis antamaan Eurostatille vahvempia valtuuksia.

Mutta nyt alkaa olla hätä kädessä, sillä markkinoiden toimijoiden välillä ei ole luottamusta. Meidän on omalta osaltamme edistettävä luottamuksen palauttamista, sillä ilman tätä luottamusta emme myöskään voi saada aikaan koko Euroopan tarvitsemaa kasvua.

Arvoisa puhemies,

Ruotsalaisen eduskuntaryhmä luottaa edelleenkin Kataisen hallitukseen myös euroalueen talouskriisin hoitamisessa.

 

13.6.2012

Astrid Thors

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoro välikysymyskeskustelussa hallituksen linjasta euroalueen talouskriisissä

 

 

Ilmassa leijuu monta ideaa, uusia muistioita tuotetaan liukuhihnalla – Suomessa on luotava uusi biostrategia, ikäihmisille on taattava paremmat palvelut, Kelan tulee saada vastuu valtakunnallisesta hoitorahastosta, vanhempainlomiin on mahdollisesti tulossa uusi järjestelmä jne.

Yllä muutama uutinen viime viikoilta. Moni taho valmistautuu tulevaan eduskuntakauteen. On tärkeätä saada omalla etupiirille tärkeät asiat ajettua moniin aivoihin ja moniin muistioihin. Ministeriöt tarjoavat myös virikkeitä keskusteluun, koska jokainen on luonut tulevaisuuskatsauksen oman hallinnonalansa tarpeista.

Nykyään Suomessa on ns. ajatushautomoita, jotka myös puolueiden tarpeisiin tuottavat ajatuksia ja nostavat esiin yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Selvitysten tulvasta huolimatta en ole varma, että löydämme ilman suurta ponnistusta vastauksia muutamaan polttavaan kysymykseen: että työllisyyspolitiikkaamme on tehokasta; että järjestelmät eivät tee ihmisiä vangeikseen nykyisessä sosiaaliturvan viidakossa. että koulujärjestelmä edelleen antaisi sellaiset valmiudet, että jokainen voi pärjätä, ettei koulu ole osasyyllinen syrjäytymiseen.

Eittämättä yhteiskunnassa on näistä johtuen syrjäytymistä, joka periytyy sukupolvesta toiseen. Voi kysyä, löytyykö auttavaa kättä yhteiskunnassamme missään, ovatko viranomaisemme niin lokeroituneita ja lyhytnäköisesti ohjattuja, etteivät yksilöt saa tehokasta apua esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimistoista, Kelalta tai kunnalta?

Kuluneella viikolla Ruotsi sai hallituksen, jonka jäsenet toistavat joka toisessa lauseessa: ”genom Arbetslinjen skall vi motverka utförskap, hellre jobb än bidrag”. Vähän sisäpiirikieltä, mutta sillä tarkoitetaan, että halutaan tehokasta työllistymistä, sairauspoissaolojen vähentämistä, vaihtoehtoja viralliselle työnvälitystoiminnalle, vähemmän tukea, enemmän oikeita töitä jne. Todella tehokkaasti ovat vähentäneet sairauspoissaoloja – jopa niin, että julkinen keskustelu viimeisinä päivinä ennen vaaleja keskittyi muutaman henkilön vaikeaan tilanteeseen. Nämä tapaukset ovat voineet viedä porvareilta enemmistön!

Myös me tarvitsemme uusia toimintatapoja ja uutta työnjakoa, jotta työllistämispolitiikkamme olisi tehokkaampaa. Miten on mahdollista, että pääkaupunkiseudulla on samalla sekä työttömyyttä että vaikeaa saada työntekijöitä?

Moni toimeentulotuella sinnittelevä on työtön. Tarjotaanko heille riittävästi työllistymispalveluja? Mistä löytyy työllisyyspolitiikan Siilasmaa, joka ravisteli armeijaa asevelvollisuusselvityksellään! Vastaavaa ravistelua tarvittaisiin työnvälityksessä ja työllisyyspolitiikassa.

Peruskoulun tuntijako on uudistettavana, ja suomalaiseen tapaan puhutaan vain yhdestä asiasta. Mutta kuka miettii, toimiiko koulu niin, että villimmät pojat jäävät alakynteen jo heti ensimmäisestä luokasta lähtien? Monta riskitekijää liittyy siihen, että pojat eivät saa tilaa tässä vaiheessa. Miten koululaitosta on muutettava, että kaikki lapset saavat oikeata ja riittävää huomiota?

Mutta sen sijaan, että näistä asioista keskustellaan, valtaosa mediasta keskittyy nyt neljättä vuotta metsästämään vaalirahoitussotkuja. Moni sotkuihin syytön kansanedustaja-kollega on kyllästynyt tähän ja heittää hanskat kehään. Kun itsellä ei ole ollut hajuakaan KMS- yhdistyksestä, eikä ollut kuullutkaan herra Merisalosta ennen jupakkaa, tuntuu kyllä kurjalta kun lehdet kirjoittavat, että tämän kauden kansanedustajat ovat kaikki saaneet merkin otsaansa, kun ei ole ollut mitään huomauttamista vaalirahailmoituksista.

Töölöläinen 6.10.2010

Viime viikon alku oli täynnä kaupunkiaiheisia asioita. Kävin Tukholman seudun Solnan kaupungissa, Malmössä Rosengårdin kuuluisassa kaupunginosassa ja palattuani Helsinkiin metropolikeskustelu on ollut ajankohtaista.

Kaikella kunnioituksella, ehkä päällimmäisenä nyt on mielessäni, että täällä Suomessa keskustelemme kaikesta huolimatta aivan liian paljon hallinnollisista rajoista. Sisällöstä voisi keskustella enemmän.

Ruotsin vierailujeni aiheina oli eri kuntien tavat muun muassa kotouttaa maahanmuuttajia, mutta myös miten tehdään muuta työtä asumisympäristön kunnostamiseksi ja asukkaiden työllistämiseksi.

Sain monta uutta ajatusta – jag fick många nya tänk - kuten nykyruotsiksi ilmeisesti sanotaan. Absolut – toistettiin myös – tavallisen jaa:n tilalla.

Mutta ensin sananen Solnasta. Noin 65 000 asukasta ja yksi monista kaupungeista Suur- Tukholman alueella. Eli ei sielläkään pääkaupunkiseutu ole vain yksi kunta, mutta maakäräjät huolehtivat sairaanhoidosta ja liikenteestä. Solna on tällä hetkellä erittäin ylpeä yhdestä linnastaan – Haga Slottista, joka on siis tässä kaupungissa ja jonne HKH Victoria ja Daniel asettuvat. Haga slott sijaitsee erittäin kauniissa samannimisessä puistossa, joka on todellinen keidas. Sen lisäksi kaupunkiin rakennetaan valtava jalkapalloareena, joka voi saada katon päälleen.

Tässä keskikokoisessa Solnan kaupungissa on maan alin veroäyri, mutta se on myös viiden vuoden ajan ollut yritysystävällisin kunta Ruotsissa. Mutta se mikä teki vaikutuksen meihin vierailijoihin, oli tapa tehdä työllistämispolitiikkaa. Kunta pyrkii määrätietoisesti työllistämään asukkaitaan, ja jopa tänä vuonna toimeentulomenot ovat vähentyneet. Pidetään jatkuvasti yhteyttä työnantajiin ja etsitään kaikille harjoittelupaikka oikeilla työpaikoilla. Yritykset tuntevat myös vastuunsa maahanmuuttajista. Hyvin nopeasti maahantulonsa jälkeen myös pakolaisilla on työtä tai opiskelupaikka. Ei passivoivia kursseja!

Kunnassa olivat hyvin pystyneet laskemaan, että jokainen työllistetty vähentää kuntien toimeentulomenoja. Ei mitään tiukkaa ajattelua – tämä ei ole tehtävämme, vaan kaupunki toimii kokonaisedun nimissä!

Malmön Rosengård puolestaan on varmaan monelle käsitteenä tuttu paikasta, josta sanotaan että on levotonta ja asumisolosuhteet kehnot. Miksi tänne on syntynyt ongelmalähiö, on kysytty monta kertaa. Kuten Ranskassa ja muualla Ruotsissa asumispolitiikalla on suuri osuus. Rakennettiin nopeasti lähiö ns. miljonprogrammetin kautta 1970-luvulla, eikä lähiössä ollut juuri muuta toimintaa. Oli paljon vuokra-asuntotaloja, joita sijoittajat omistivat, eivätkä ne satsanneet taloihin, joten ränsistymistä on siksi tapahtunut. Mutta mikään ghetto kaupunginosa ei ollut. Oli myös hyvin paljon vihreyttä.Uudistamisen lähtökohtana oli mielenkiintoinen oivallus, että lähtökohtana pitää olla urbaani akupunktio: elävöitetään nukkumalähiö sellaisissa paikoissa, että uusi toiminta säteilee koko yhteisöön. Juuri sen mukaisesti oli rakennettu ns. ”bokaler” - bostäder ja affärs – lokaler. Kaupanpitäjä asui uuden kauppansa takana, ja perheet olivat saaneet uusia yrittämismahdollisuuksia. Ja asukkaille tuotiin palveluja. Tärkeä opetus oli, että kaupunginosa ei uudistu pelkillä sosiaalisilla ohjelmilla. Fyysinen ympäristö on tärkeä, jotta itsetunto nousisi ja välittäminen lisääntyisi.

Rosengårdissa pelastustoimella oli käynnissä kampanja, jossa he kävivät jokaisessa kodissa. Nämä käynnit ja esimerkiksi ”stadsdelsvärdar” olivat myötävaikuttaneet siihen, että palot olivat vähentyneet 60 prosenttia. Ja murto-osa nuorista ovat niitä, jotka rettelöivät. Mutta rehellisyyden nimissä kehityssuunta on oikea ja toivottavasti suunta jatkuu. Keskiössä sielläkin on kuitenkin oikea työllistyminen.

Kaiken kaikkiaan tutustuin siis toimintaan – eivätkä isäntäni olleet lainkaan innostuneita keskustelemaan hallintomalleista! Kuten Göran Persson on todennut, kukaan ei järjestä mielenosoituksia aluehallinnon puolesta! Tärkeämpää on, mitä tehdään niillä verovaroilla, joita on uskottu yhteiskunnan käyttöön.

Nyt meillä Helsingin seudulla on päätettävä, mitä haluamme tehdä yhdessä. Kuten Tukholman esimerkki osoitti, pieni kilpailu naapureiden kanssa lisää hallinnon ketteryyttä. Sanonta on kulunut, mutta siitä huolimatta tosi. Meidän on mietittävä, mitä voisimme tehdä toisin, että kokonaisetu lisääntyisi – eikä niin, että kustannukset siirtyvät tai koituvat naapurijärjestön vahingoksi.

Töölöläinen 2.6.2010