Itämeri-asioille ja meripolitiikalle saatava oma ministeri

Valtioneuvoston Itämeri-selonteon seurantaraportissa ehdotetaan Itämeri-asioiden ja meripolitiikan koordinaation kehittämistä. Tämä on välttämätöntä, jotta Itämeren alueella olevien lukuisten toimijoiden työstä saataisiin paras hyöty irti. Merien tilaa koskevat tutkimustulokset tulee huomioida entistä paremmin ja politiikkalinjausten vaikutuksista ja toteuttamistavoista täytyy kuulla laajaa toimijajoukkoa. 

Raportissa ehdotetaan, että tulevaisuudessa Itämeri-asioiden ja meripolitiikan koordinaatiolle nimetään asioista vastaava ministeri ja ministeriö. Itämeri-politiikan koordinaatiota varten tulisi perustaa koordinaatioryhmä tai neuvottelukunta, jonka puheenjohtajana toimii vastuuministeriön valtiosihteeri tai muu korkea virkamies. Ryhmässä olisivat edustettuina kaikki Itämeri-asioiden kannalta keskeiset ministeriöt sekä laajassa kokoonpanossa muut olennaiset yhteiskunnalliset toimijat.

Ryhmän tehtävänä olisi sovittaa yhteen EU:n Itämeren alueen strategiaan liittyviä kysymyksiä ja mahdollisia hallitusohjelman Itämeri-politiikkaa koskevia linjauksia sekä huolehtia Itämeri-selonteossa kirjattujen toimien jatkoseurannasta. Ryhmä seuraisi myös muita Itämeren alueen toimijoita.

Lisäksi raportin mukaan tulevan hallituskauden aikana tulisi teettää selvitys meripoliittisen toiminnan koordinoinnista sekä merialuesuunnittelun järjestämisestä. Itämeren suojeluun liittyvät menot tulisi koordinoida budjettikäsittelyn yhteydessä.

Itämeri-selonteon toimenpiteet käynnistetty

Valtioneuvoston 5.6.2009 hyväksymässä Itämeri-selonteossa annetaan yhteensä 71 toimenpide-ehdotusta ympäristöturvallisuuden parantamiseksi ja taloudellisen yhteistyön kehittämiseksi Itämeren alueella. Seurantaraportti osoittaa, että useimmat selontekoon kirjatut toimenpiteet on käynnistetty.

Seurantaraportin mukaan edistystä on tapahtunut muun muassa vesiensuojelussa. Joulukuussa 2009 hyväksyttyjä, seitsemää aluetta koskevia vesienhoitosuunnitelmia on toteutettu. Lisäksi maatalouden ympäristötuki on vaikuttanut positiivisesti maatalouden typpi- ja fosforikuormituksen vähentymiseen. Myös rehevöitymisen vähentämisessä ja meriturvallisuusasioissa on edetty.

Hallinnon resurssien riittämättömyys aiheuttaa kuitenkin ongelmia joidenkin tavoitteiden saavuttamisessa. Lisäksi monet selonteossa luetelluista toimista vaativat pitkän toimeenpanoajan, eivätkä kaikki tulokset ole nähtävissä välittömästi.

Itämeri-selonteon toimeenpanoa on seurattu EU-ministerivaliokunnan päätöksellä 2.11.2007 perustetussa ministeriöiden välisessä työryhmässä. Työryhmä perustettiin hallituskauden ajaksi, ja siinä ovat olleet edustettuina Itämeri-asioiden valmistelun kannalta keskeiset ministeriöt. Työryhmän toiminnasta on vastannut valtioneuvoston EU-sihteeristö.

Lisätietoja: Astrid Thorsin erityisavustaja Mikaela Grönqvist, sisäasiainministeriö, p. 071 878 8213

Itämeren haasteet ja Itämeri-politiikka. Valtioneuvoston selonteon seurantaraportti.

http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/vn/pdf-tiedostot/Itaemeri-selonteon_seurantaraportti/Itameri-selonteon_seurantaraportti.pdf

Itämeren haasteet ja Itämeri-politiikka. Valtioneuvoston selonteko.

http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=263698

Pohjoismaalaiset ottavat portaissa eripituisia askeleita. Näin voisi päätellä ainakin maiden toisistaan poikkeavien rakennusmääräysten perusteella.

Saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, että Pohjoismaiden standardeissa ja määräyksissä on eroja, vaikka edellytykset ovat hyvin samankaltaiset. Eroja syntyy muun muassa siitä syystä, että maat eivät koordinoi keskenään EU-direktiivien täytäntöönpanoa eivätkä kansallista lainvalmistelua. Pohjoismaiden on myös aika näyttää tietä muulle EU:lle tekemällä aloitteen uusista pohjoismaisista standardeista, joita voidaan myöhemmin soveltaa myös muissa EU-maissa.
Tavallista talopakettia ei voi nykyään myydä toiseen Pohjoismaahan ilman kansallisten säädösten mukaan mukautettuja yksityiskohtia. Talonvalmistajan on muutettava askelmien korkeutta, käytävien leveyttä, lattian jäykkyyttä ja kylpyhuoneen pinta-alaa. Tämä aiheuttaa talonvalmistajille ylimääräisiä kustannuksia, jotka viime kädessä jäävät ostajan maksettavaksi.
EU-jäsenyys tai Eta-sopimus sitoo kaikki Pohjoismaat tiukasti Euroopan unioniin. Tämä tarkoittaa sitä, että Pohjoismaat ovat useimmilla alueilla osa EU:n sisämarkkinoita. Pohjoismaat ovat EU-sidoksensa vuoksi velvollisia noudattamaan unionin tasolla laadittuja asetuksia ja direktiivejä. Sen vuoksi niiden on pyrittävä aktiivisesti EU-määräysten soveltamisen yhdenmukaisuuteen. Monet EU-direktiivit antavat kuitenkin maille runsaasti pelivaraa yksityiskohdissa ja soveltamisessa.
Talonrakennusesimerkki kuvaa nimenomaan sitä, mihin tämä voi johtaa. Pohjoismaat voisivat tässä toimia tiennäyttäjinä juuri parantamalla keskinäistä koordinointiaan. Maat voisivat sekä koordinoida keskenään EU-direktiivien täytäntöönpanoa että luoda tulevaisuuden standardeja koko EU:lle sopimalla ensin uusista pohjoismaisista standardeista. Mutta Pohjoismailla ei ole mitään syytä jäädä kädet ristissä odottamaan Brysselin direktiivejä. Niistä voisi tulla ”standard makers” sen sijaan että olisivat ”standard takers”. Olemalla askeleen edellä voimme lisätä markkinaosuuksiamme ja sen myötä kasvua.
Esteistä on päästävä eroon, jotta Pohjoismaista voisi tulla vahvasti toimiva ja dynaaminen kasvualue. Ihmisten on voitava muuttaa, käydä työssä, opiskella ja harjoittaa liiketoimintaa yli rajojen kaikkialla Pohjoismaissa ilman väliinputoamisen, epäselvyyksien ja turhien kustannusten vaaraa. Muiden maiden kanssa käydään armotonta kilpailua.
Pohjoismaisen koordinoinnin lisääminen asettaa kuitenkin Pohjoismaille suuria vaatimuksia monilla eri tasoilla. Sekä hallitusten, viranomaisten että toimialojen on ryhdyttävä noudattamaan uusia ajattelu- ja toimintatapoja. Kansallisten EU-neuvottelijoidemme tulisi jo nyt koordinoida käytäntöjään niin, että Pohjoismaiden ääni kuuluisi paremmin jo ennen EU-direktiivien lopullista hyväksymistä. Ei ole mitään syytä olla toimimatta ennakoivasti. Meidän ministerien on tehtävä kaikkemme luodaksemme Pohjoismaihin uuden käytännön – kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

Uusien suuntaviivojen lähtölaukaus on pohjoismainen lainsäädäntökonferenssi, joka järjestetään Tivolin konferenssikeskuksessa Kööpenhaminassa 16.–17. marraskuuta 2010. Siihen osallistuu suuri joukko virkamiehiä, jotka vastaavat Pohjoismaiden kansallisen lainsäädännön valmistelusta.

Ongelmaan on kiinnitetty kuluneen vuoden aikana huomiota poliittisella tasolla. Nyt on tullut aika tehdä EU-lainsäädännön täytäntöönpanon pohjoismaisesta koordinoinnista itsestäänselvyys virkamiesten parissa.

Astrid Thors Maahanmuutto- och Eurooppaministeri, Suomi

Karen Ellemann, Ympäristö-ja Pohjoismainen yhteistyöministeri, Tanska

Yhtäkkiä monilla lehtien palstoilla on kuvauksia ja keskustelua ns. Sipoonkorven tulevaisuudesta. Ja keskustelu vaikuttaa aika kiivaalta. Samana päivänä tätä juttua kirjoittaessani moni kollega valmistautuu keskusteluun aiheesta eduskunnan epävirallisen ympäristökerhon aloitteesta. On hyvä, että aiheesta keskustellaan vihdoin myös Helsingissä ja toivon, että keskustelu voisi olla enemmän kuin keskustelua kansallispuiston puolesta tai vastaan.

Mielenkiintoista on, että samasta alueesta käytetään erilaista nimikettä suomeksi ja ruotsiksi: Sipoonkorpi – Sibbo Storskog. Mielleyhtymä on aika erilainen eri kielellä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään erämaasta, mutta erittäin arvokkaasta alueesta.

Kun keskustellaan ns. Sipoonkorven alueista, keskiössä ovat toisaalta meren tuntumassa olevat tärkeät luontomuodot, jotka ovat erityisen tärkeitä linnustolle ja toisaalta metsäiset alueet muun muassa moottoritien pohjoispuolella. On tärkeätä, että näiden välille syntyy myös kulkuyhteys.

Ensimmäisen kerran sain kosketuksen alueisiin jo 1980-luvulla, kun puolustusvoimilla oli aikeita perustaa Pohjois-Sipooseen varastoja ja olin puolustusministerin poliittisena sihteerinä (onneksi käytettiin silloin titteliä joka kertoi toimesta jotain). Silloin oivalsin, että meillä on näin lähellä Helsinkiä todella mielenkiintoisia metsäalueita, joita on vapaaehtoisesti säästetty ja hoidettu hellävaraisesti monta vuosikymmentä. Siellä on tärkeitä luonnonarvoja.

Seuraavan kerran törmäsin nyt ajankohtaisina oleviin alueisiin, kun Vuosaaren satamasta oli tehty vetoomus Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan sillä perusteella, että satamahanke tulisi loukkaamaan päätettyjä Natura-kohteita ja että satamaan liittyneet selvitykset eivät olleet huomioineet näitä arvoja riittävästi. Vetoomukset olivat sen verran täsmällisiä ja aihe herätti kollegojen piirissä mielenkiintoa, että meitä oli pieni ryhmä paikan päällä tutustumassa asiaan. (Samasta aiheesta oli valitettu hallinto- oikeuksiin ja myös EU-komissioon).

Kuten tiedämme, myöskään vetoomus Euroopan parlamenttiin ei kumonnut satamapäätöstä, mutta Natura ja luonnonsuojelulliset seikat vaikuttivat moniin ratkaisuihin sataman yhteydessä, muun muassa junayhteyden kulkemiseen osittain tunnelissa.

Mutta nyt asia on uudestaan esillä, kun Helsinki, Sipoo ja Vantaa suunnittelevat yhdessä muun muassa niitä alueita, jotka Helsinki sai Sipoolta

kuuluisan päätöksen jälkeen. Ajankohtainen on myös Uudenmaan luontokeskuksen – jonka nimi vuodenvaihteen jälkeen on muuttunut – esitys erään alueen suojelemisesta Karhusaaren ja Kallvikin välissä.

Tässä yhteydessä on ilmennyt, että esiintyy ajatuksia kumota joitakin Natura-aluepäätöksiä, joiden koetaan haittaavan suunnittelua Helsinkiin liitetyillä alueilla. Joissakin ryhmissä hämmästellään nyt suuresti, että liitetyllä alueella on tällaisia rajoituksia. Tällainen hämmästely mielestäni osoittaa taas poliittisen keskustelun huonoimpia piirteitä. Liitoksen vastustajat viittasivat kyllä siihen, että alueella on tällaisia rajoituksia, mutta vastustajien argumentteja ei silloin kyllä kuunneltu.

Jos saisin, haluaisin kokemuksen äänellä sanoa: on äärimmäisen vaikeata perua Natura-varaus. Siihen vierähtäisi todellakin taas vuosia ja tulos on erittäin epävarma. Mutta ennen kaikkea Natura-varaukset edustavat todella tärkeitä luonnonarvoja, joita meidän tulee kunnioittaa.

Pari viikkoa sitten julkistettiin Metsähallituksen selvitys, jossa esitetään että perustettaisiin varsinainen kansallispuisto alueelle. Selvityksen johdosta käyty julkinen keskustelu on valitettavasti vahvasti juupas-eipäs keskustelua, vaikka olisi olemassa kolmaskin tie. On selvää, että kansallispuiston perustaminen alueella, jossa valtiolla ei ole suuremmassa määrin maita, tulisi olemaan kallista. Mutta kolmas tie, jota on tutkittava, olisi määritellä alueet luonnonsuojelualueiksi tekemättä niistä kansallispuistoa.

Tätä kolmatta tietä ei voida sulkea pois, koska vapaaehtoiseen suojeluun on alueella halukkuutta. Kun nyt annetaan lausuntoja Metsähallituksen esityksestä, on tarkasteltava saavutetaanko yhtä hyvä suojelun taso osittain myös vapaaehtoisella suojelulla. Ehkä puiston rungon voisi muodostaa valtion ja kunnan alueet, ja siihen voisi myös liittää vapaaehtoisesti suojeltuja alueita Ja saavutammeko myös toisen tavoitteen, että myös idässä olisi Nuuksion kaltainen erämaa, jonne kaupunkilaiset pääsevät kulkemaan luonnon ehdoilla.

Helsingin seutu tarvitsee selkeästi ”vihreät henkselit” myös kaupunkiseudun itäpuolella. Tällaiset henkselit ovat ulottuvillamme Sipoonkorvessa – i Sibbo Storskog. Nyt ei saa tehdä ratkaisuja, jotka estäisivät tämän tavoitteen.

PS. lähiaikoina tulee kaupunginvaltuustoon mielenkiintoinen Katajanokan uutta hotellia koskeva ratkaisu. Kyseessä on erittäin tärkeä suunnitteluasia – se koskettaa kuitenkin Itämeren tyttären ”käyntikorttia” hyvin syvästi. Tässä yhteydessä otan riskin, että minua kutsutaan vanhoilliseksi, kun toivon

malttia ja vaihtoehtoja. Maisemakokonaisuus on maamme kauneimpia ja kuuluisimpia, joten on sääli, ettei paikasta ole järjestetty kilpailua, vaan tarkastelemme vain yhtä vaihtoehtoa. Jo tämä seikka on syy palauttaa asia uuteen valmisteluun.

Töölöläinen 25.02.2010